Kahden rajan välissä

Professori Veijo Saloheimo:

KAHDEN RAJAN PURISTUKSESSA

Korpiselkäläiset ovat eläneet viimeiset 60 vuotta kahden eriaikaisen valtakunnanrajan välissä, jopa puristuksessa. Muistamme viimeisen rajan synnyn, mutta mieleni tekee palata 280 vuotta taapäin, nyt kylänrajana luoteessa ja kunnanrajana lännessä toimivan linjan syntyyn. Ruotsi tunnusti vuonna 1721 hävinneensä sodan Venäjää vastaan ja hukanneensa myös suurvalta-asemansa. Rauhaa oli hierottu jo aikaisemmin Ahvenanmaalla tuloksetta. Nyt tehtiin sopimusta Suomen Uudessakaupungissa. Tsaari Pietari tarvitsi uudelle Nevan suuhun perustamalleen pääkaupungille suojavyöhykettä. Ruotsi menetti siksi itäiset linnoituksensa Viipurin ja Käkisalmen.

Raja sovittiin kulkemaan ensin 50 virtaa Viipurista. sitten vähän matkaa muinaista Pähkinäsaaren ja Täyssinän rauhan rajaa ja viimein suoraan Rajavaarasta "Porojärvelle". Virstat mitattiin venäläisten vaatimuksesta Ruotsin mitoin, koska se oli Venäjän virstaa pitempi. Vaatimusta tehostettiin mm. istuttamalla Ruotsin valtuuskunnan johtajaa Viipurin linnassa.

Rajan alkupää oli tuttu maastossakin. Sen käynti kuvastuu myös runsaasta, tuskaisesta kirjeenvaihdosta rajakomission ja Ruotsin hallituksen kesken. Mutta Rajavaarasta Porajärvelle oli luotettava pelkästään karttoihin. Stolbovan rauhan raja kartoitettiin 1618-20 jokseenkin tarkoin, mutta välimaastoa kuvasi vain Käkisalmen läänin maanmittari Erik Utterin vuonna 1650 laatima kartta.

Kaiketi juuri Utterin kartasta otettuun kopioon vedettiin Uudessakaupungissa suora viiva, jota seuraten tuli avata linja maastoonkin. Tästä vaiheesta toisin kuin alkupäästä en ole tavoittanut asiakirjatietoa. Siksi onkin valta käyttää mielikuvitusta, tosin tiukoissa rajoissa. Kartan antamassa suunnassa alettiin rajankäynti molemmista päistä yhtä aikaa ja jatkettiin satakunta kilometriä. Jänisjärven tasalla todettiin mentävän ohi 35 kilometrin päästä. Rajavaarasta oli päästy Pälkjärven Luopasniemeen, Porajärveltä tänne Kanajärvien tasalle. Virhe paikattiin vetämällä näiden pisteiden väliin suora suorassa kulmassa pitkiin linjoihin nähden. Virheen syynä on pidetty oman edun tavoittelua molemmin puolin. Kumpikin rajakomissio yritti muka ohittaa linjalle osuneet puut oikealta, ruotsalaiset lännestä, venäläiset idästä, ja saada alaa omalle puolelle.

Tämä on kuitenkin panettelua ja pahaa puhetta. Vedin Utterin karttaan viivan Rajavaarasta Porajärvelle ja otin sen pohjoisneulaluvun. Se vastasi täsmälleen Uudenkaupungin rajaa pitkiä osuuksia, mikä osoittaa rajankävijöiden tunnontarkkuutta ja teknistä taitoa.

* * * *

Entä jos Uudessakaupungissa oli ollut käytettävissä virheetön kartta? Raja olisi noussut Rajavaarasta jyrkemmin pohjoiseen. Pyhäjärven suuret saaret olisivat jääneet Uukuniemelle. Kiteen nykykylistä olisi Närsäkkälä, Riihijärvi ja Satulavaara joutunut Ruskealan osaksi. Pälkjärvi oli jäänyt kokonaan Venäjälle kuten Moskovankin rauhassa. Värtsilän Kakunvaara olisi mennyt kahtia. Tällä kohti olisi Suojärvi menettänyt Öllölän ja Luutalahden lisäksi miltei koko myöhemmän Korpiselän Tolvajärveä ja Ägläjärveä lukuunottamatta. Mitä tämä olisi merkinnyt Korpiselälle?

Maankäytön kannalta olisi muutama talo jäänyt polttamatta ja joku ihminen henkiin. Pikkuvihan nälkäkeväänä 1742 rajasota koski näet nimenomaan korpiselkäläisten kaskimaita Kiitsassa ja Sonkajanvaarassa sekä värtsiläläisten oikeuksia Saarivaaraan ja Havuvaaraan. Näitä saatiin käyttää entisellään aina Pikkuvihaan asti, mutta 1740-luvulla perustettiin Saarivaara ja Havuvaara ja perinne katkesi. Ruotsin puolella asutettiin näillä main rajanpintaa Luutalahden "huutoon" kuuluvin uudistaloin.

* * * *

Korpiselän hyvinvointi perustui 1700-luvulla sen syrjäisyydestä huolimatta kauppaan. Ruotsi rajoitti minkä osasi kaupankäyntiä kaupunkeihin saadakseen tuloja pikkutullina. Ulkomaankauppa sallittiin vain tapulikaupungeissa. Pohjoiskarjalaiset taas olivat kaupungeista kaukana tottuneet käymään itse kauppansa. Raja vuoti pahoin muutaman tullimiehen ja rajavartijan voimatta sitä estää.

Venäjällä todettiin tämä hinku ja avattiin 1750-luvulla markkinat Korpiselälle. Se tarkoitti aivan muuta kuin sisämaankauppaa tässä Ruotsin kylkeen työntyvässä kolkassa: piti hyötyä naapurin kaupallisista tarpeista.

Markkinain teho näkyi Ruotsin puolen lähteissä. Laatokan rannan kauppamiesten rinnalle nousi velka- ym jutuissa korpiselkäläisiä parissikkoja. Tätä tietä vietiin Ruotsin puolelle Aunuksen hamppua, nahkatavaraa ja tupakkaa, Pohjoiskarjalaiset myivät voita ja turkiksia.

Hoilolalainen Jehki Jyrinpoika Kanninen käräjöi rajan takaa saataviaan "asiakkainaan" Juho Riikonen Värtsilästä, Heikki Jaatinen Pälkjärven Anonniemestä, Tuomas Turtiainen Heinävaarasta ja Taipaleen lukkari Boris Rufitski. "Karhuttavien" sarjan täydensi Pälkjärven Alahovin inspehtorin Jessenhausin puoliso Sophia Jaenisch.
Saaroislaisella Iivana Paksusellakin oli asiakkaita rajan takana. Hän oli taas velkaa koverolaiselle Ilomantsin pitäjäkirjurille Lorentz Elfströmille takaajina koverolaiset veljekset Hovatta ja Ertto Kivilautanen. Poika Pankrati luototti sonkajalaista Iivana Palviaista ja Taipaleen pappia Grigori Fedotov Lumitskia.

Monta Korpiselän Moltokaista näkyy näissä toimissa: Romana, Trihpo, Melenti ja Uljana, joiden velalliset asuivat pääosin lähipitäjissä. Saaroislainen Pirtana Sirkienpoika Kokkonen velkoi saataviaan kokinvaaralaiselta Heikki Kuroselta, heinävaaralaiselta Iivari Matikaiselta ja Lieksan pankajärveläiseltä Penjami Oinoselta. Täkäläiset osasivat käyttää hyväkseen saamiaan markkinoita.

Aviositeitä solmittiin rajan yli olosuhteiden pakosta. Ruotsin puolella elivät eri kirkkojen jäsenet naapureina. Nuorten silmäpeli "kirkkoaidan yli" johti nuoren perheen luterilaistumiseen. Siksi kai haettiin mielellään miniät tältä puolen rajaa. Avdotja Zaharovna Kokkosen nai ensin öllöläläinen Antippa Jormanainen ja tämän kuoltua naapuri Mihaila Tinatsuinen. Tämänkin edenmentyä tuli Sonkajasta Ignata Hoskonen ja sai Avdotjan mukaansa. Antipan poikakin Trohkima haki emännäkseen Hoilolasta Avdotja Kannisen, Jehkin tyttären tai sisaren. Ohkemia Paksusen nai Ostronsaaren Dmitri Kostjanpoika Jeskanen. Dmitri kuoli 1743 Venäjällä orjuudessa. Nehvonniemen Trohkima Gavrilanpoika Jeskanen hieroi 1764 naimakauppaa saarivaaralaisen Hariton Jemeninpojan tyttären Katin kanssa, mutta siitä ei tullut valmista.

Korpiselkään naiduista vaimoista tiedetään vain Saarivaarassa 1750-luvulla elänyt Avdotja Tinatsuinen. Vuonna 1758 kirjatuissa tiedoissa ei mainita hänen isäänsä eikä miesvainajaansa.

Vaikka ortodoksien poismuuton päärytäkkä oli ohi siirtyi Suojärven puolelle yksi ja toinen ilomantsilainen suku: Kokkosia, Löttösiä, Trohkima Tinatsuinen Luutalahdesta 1731, Maksima Solehmainen Nehvonniemestä 1782 Korpiselkään, joku Vilokkinenkin. Tämä viittaa siihen, että Korpiselän silloiset olot tuntuivat ihmisistä mieluisammilta kuin Ruotsin valta. Pomestnikkojen ote: ropottityö Pyhän Annan tehtaalle tai muu rasitus, ei yltänyt tänne niin painostavana kuin itäisille ja eteläisille rintamaille.

* * * *

Ihmisen henkiset ja hengelliset tarpeet ovat pysyneet kohtalaisen samoina 1700-luvulta nykyhetkeen. Miltä tuntui silloin luopuminen kotiseudusta? Yhteys menneeseen oli täällä varmasti nykyistä kiinteämpi huolimatta kirjatiedon puutteesta - ajateltakoonpa vaikka kalmoilla käynti perinnettä. Vertailtavaksi käy Balkanin tämänhetkinen kriisi. Veriset välienselvittelyt koskevat oikeutta kotipaikkaan, siihen maaperään, johon menneet sukupolvet on kätketty. Kuluneella fraasilla "juuret" on katetta.

Nykykorpiselkäläisen ikääntyneen polven vastaavat tarpeet törmäävät vuosisataiseen, erivärisissä kaavuissa esiintyneeseen ja esiintyvään byrokratiaan. Kalmoille kuuden kilometrin päähän on tehtävä 60 kilometrin kierros ja käytävä sitä varten sitkeä paperisota. Suurpolitiikka unohtaa pienen ihmisen tarpeet ja pyrkimykset.
  

Prof. Veijo Saloheimo 5.8.2001

  
TYNKÄ-KORPISELKÄ 1940-1999

Moskovan rauhan raja 1940 pirstoi perinnäisiä alueellisia yhteyksiä niin kuin varhainen edeltäjänsä vuonna 1721. Uudenkaupungin rauhassa sovittu raja halkoessaan Karjalaa viivoittimella vedettynä. uudenkaupungin rauhan raja lohkoi Suojärveä, Pälkjärveä, Kiteetä ja Uukuniemeä, uusi raja Suojärven sijasta Korpiselkää sekä Pälkjärven sijasta Värtsilää jättäen Suomen puolelle kummastakin vain tyngät, toteaa professori Veijo Saloheimo kirjansa Tynkä-Korpiselkä 1940-1999 esipuheessa. Lainaamme ko. kirjoituksen tekijän luvalla.

Värtsilä säilytti sentään vanhan yhteytensä Kuopion läänin osana. Tynkä-Korpiselkä taas menetti perinnäiset siteensä ja kanavansa Viipurin läänin koillisosaan Raja- ja Laatokan-Karjalaan, jossa Sortavala oli sekä taloudellinen, henkinen että hengellinen keskus.

Suojärven entisenä länsiosana Korpiselkä oli kokenut lahjoitusmaa-ajan, joka lieveni 1860-luvulla Suomen valtion ostettua alueen. Asukkaat saivat lunastaa tilansa perintömaaksi vasta Suomen itsenäisyydenajan alussa.

Historiallinen tausta ilmeni talouden heiveröisyytenä muuhun Suomeen nähden. Korpiselän tiheäänasuttu länsiosa erottui sentään itäosan alkukantaisesta saloseudusta, jossa maanviljelys jäi syrjätekijäksi kiihtyvän metsänkäytön rinnalla.

Hakkuut ja uitot työllistävät miesväen miltei ympäri vuoden, ja kotityöt jäivät vähälle. Muinaisia Suojärven Annantehtaalle tehtyjä päivätöitä vastasi vuoteen 1908 asti Möhkön ruukin tarjoama ansiotyö, takkirautarahti Jylmäkänselän Karalista Värtsilään ja dolomiittikiven ajo vuorostaan Pälkjärveltä Karaliin.

Raja-Karjalan osana Korpiselällä vallitsi perinteinen ortodoksinen kulttuuri, jonka olennaisena osana tunnetaan runonlaulun perinne. Sen kuuluisimmat täkäläiset kantajat Shemeikat ja Vornaset asuivat pitäjän itäosassa, ja viimeinen laulaja Pedri Shemeikka vietti viimeiset vuotensa lääninrajan pohjoispuolella Öllölän Ristivaarassa.

Alkuperäisen elämäntavan keskelle kasvoi tänne houkutteleman väen kantamana läntinen kulttuuri, joka vuosien mittaan sopeutui entiseen, Korpiselällä toimi sekä ortodoksinen että luterilainen seurakunta.

Talvisota koski heti alussa Korpiselän maaperää: Tolvajärven kalliisti ostettu voitto joulukuun 12.päivänä 1939 herätti suomalaisissa toivon elämän jatkumisesta ja nosti tuon runokylän nimen koko maailman tietoon. Taistelujen alta toimitettiin koko pitäjän siviiliväki turvaan Suomen sisämaahan: ensimmäinen evakkotaival alkoi kovassa kiireessä ja ankarassa pakkasessa.

Moskovan rauhan raja koettiin kohtuuttomana joka suhteessa. Korpiselän kirkonkylä jäi vain kolmen kilometrin päähän rajan taakse tieyhteyksineen , mutta myös pyhine paikkoineen: kirkkoineen ja kalmistoineen. Raja varjosti tynkäalueen elämää joka suhteessa.
  

OTE: Veijo Saloheimo: Tynkä-Korpiselkä 1940-1999, esipuhe