Käsityöläiset

KÄSITYÖLÄISET HAKIVAT OPPINSA PIETARISTA SAAKKA

Käsityöläiset kävivät hankkimassa oppinsa kaupungeissa ja 1700-luvulla oppia haettiin aina Pietarista saakka. Tavallista olikin, että käsityöläisen ammattia havitteleva pyrki jonkun mestarin verstaaseen oppiin. Varsinkin ns. pitäjäkäsityöläisten ammattitaidon piti olla niin hyvä, että ilman kisällinä oloa sitä ei saavutettu. Kyläkäsityöläisille riitti heikompikin ammattitaito.

Keskittäminen oli voimassa jo 1600-luvulla, jolloin kruunu halusi keskittää käsityön kaupunkeihin. Talonpojille jouduttiin kuitenkin antamaan vapaus valmistaa tarvitsemiaan työkaluja ja tarvikkeita. Ammattimaisesti harjoitettu käsityöläisyys pidettiin ainakin osittain kiellettynä maaseudulla aina 1800-luvulle saakka.
Räätälien ja suutarien sallittiin työskennellä pitäjillä vuodesta 1680 lähtien. Sepän ammattia pidettiin vanhana oikeutena. 1700- luvulla sallittiin lasimestarien ja muurarien harjoittaa käsityötä maakunnassa. Muurareille alkoikin tuolloin olla kysyntää kun alueelle ryhdyttiin rakentamaan uloslämpiäviä tulisijoja.

RÄÄTÄLIT JA SUUTARIT

Raja-Karjalan alueella ei ollut omaa räätäliä ja vasta 1761 mainitaan, että Ilomantsissa työskenteli räätäli Heikki Kontio. 1800-luvulla toimi ostronsaarelainen Ilja Vilokkinen räätälinä ja hänen työtään jatkoi Jacob Jeskanen.

Ilomantsin syyskäräjillä 1776 päätettiin ottaa Krister Kotilainen pitäjänsuutariksi. Ostronsaaressa asui 1800-luvun vaiheessa suutari Hilippa Vilokkinen.

Vaikka pelkkä räätälintyö ei elättänyt räätäleiden määrä moninkertaistui 1850-luvulla. Räätälit viljelivät pieniä tiluksiaan ja pitivät paria lehmää. Toimipa yksi räätäli Ilomantsissa koulumestarina, opettaen lapsia lukemaan ja laskemaan.

SEPPÄÄ TOTTELI PUU-JA RAUTA

Lähes joka kylässä, jopa isommissa taloissa oli oma paja, jossa kiertävät sepät kävivät takomassa tarvekaluja. Hevosten kenkiä, viikatteita, rekien jalasrautoja ja kirveitä tarvittiin, joten sepille riitti työtä.

Osa sepistä oli saanut oppinsa Pietarissa ja he osasivat vaskesta takoa kattiloita sekä valaa solkia, vyönheloja ja sormuksia. 1700-luvun puolivälistä taottiin myös viinapannuja.

Pajan kaluston muodostivat alasin, vasarat, pihdit ja palkeet. Palkeilla lietsottiin tuulta hiiliin ja kuumennettiin rauta muokattavaan pehmeyteen.
Taitavimmat sepät tekivät saranoita, lukkoja, avaimia ja raudoittivat rekien ohella kiesejä ja kärryjä. Seppien joukossa oli myös metsästysaseiden tekijöitä ja useaan taloon hankittiinkin suustaladattava kivääri. Myöhemmin taloihin hankittiin hanallinen haulikko, jossa karhunpyynnin aikaan käytettiin panoksena ns. täyteisiä. Puuseppiä käytettiin rekien ja veneiden teossa, mutta heillä oli huomattavasti vähemmän työtä kuin pajoissa ahertavilla raudantakojilla. Useimman talon miesväki osasi itse valmistaa veneensä ja ajopelinsä.
  

Merkitsi muistiin: Kauko Kangas