Liusvaara

MARTISKAISTEN ASUTTAMA LIUSVAARAN ERÄMAAKYLÄ

Liusvaara kuului 1600-luvun puoliväliin saakka Suojärveen. Liusvaara autioitui ja vain yksi talo mainitaan vuosien 1618-1631 väliseltä ajalta. Tämän jälkeen Liusvaara autioitui 50 vuoden ajaksi.

Vuosina 1656-1658 Puolan omistuksesta käyty Ruptuurisota vei Ruotsin ja Venäjän vastakkain. Sota koski myös Pohjois-Karjalaa kun venäläiset näkivät tilaisuutensa tulleen yhdistää maansa Itämerelle.

USKONSOTA MULLISTI

Täkäläiset ortodoksit nousivat miehittäjinä pitämiään ruotsalaisia vastaan, vannoivat uskollisuutta tsaarille ja aloittivat sodan. Ortodoksit kokosivat omia joukko-osastojaan ja aloittivat ryöstelyn.

Ortodoksien joukot ryöstivät tyhjiin Mekrijärven hovin, joka oli asessori Pegaubergin rälssin keskuspaikka. Venäläisten onnistuikin ortodoksien avulla hetkeksi irrottaa Pohjois-Karjala ruotsin vallasta. Valloitus ei ollut pysyvä, vaan venäläiset menettivät varsin lyhyen valtakautensa jälkeen alueen entisille omistajille.
Kahinaan osallistunut ortodoksiväestö katsoi viisaimmaksi paeta Venäjälle. Ruptuurisodan jälkeen Liusvaara sai luterilaiset asukkaat ja se liitettiin Ilomantsiin pitäjään.

Liusvaarankylä oli aluksi Vuottojärven osa kunnes se vuonna 1696 itsenäistyi. Kylän vanhimmat talot syntyivät Liusvaaraan rakennetuista kala-aitoista.

Liusvaaralaiset veljekset Foma ja Deulov olivat syntyneet Selkiessä. Heidän vanhempansa olivat muuttaneet Liusvaaraan 1720-luvulla. Poikien kertomuksen mukaan heidän Liusvaarassa syntynyt isä oli karkotettu Venäjältä. Liusvaaran väki lisääntyi kun veljesten eno Jestafei Vasiljev seurasi perhettä.

LINTUJA ANSOILLA

Liusvaara tunnettiin metsästyksestä elävänä kylänä. Kylän metsästysmaat oli jaettu. Ansoilla pyydettiin metsoja ja muita kanalintuja. Kylän pyyntömiehillä oli runsaasti ansapolkuja, jotka periytyivät isältä pojalle tai muulle sukulaiselle.

Liusvaaralaisella Miikkula Laaskosella oli 600-700 ansan ansapolku Konttijärven maastossa. Polku ansoineen periytyi myöhemmin hänen vävylleen. Kuulu metsästäjä Jevsei Martiskainen rakensi yhdessä poikiensa kanssa ainakin kolme ansapolkua.

Martiskaisen ansapolku lähti läheltä Liusvaaran kylää ja suuntautui Ylä-ja Alaliusjärvien väliseltä kannakselta kaaressa Mäntäjärven itärannalle. Alueella oli eräsauna ja riista-aitta. Toinen ansapolku lähti eräsaunalta etelää kohti ja tehtyään kierroksen Mäntäjärven ja Suuren-Konttijärven välisten pikkuvesistöjen ympäri ansa päätyi takaisin eräsaunalle. Näissä kahdessa ansapolussa oli peräti 1000 ansaa. Jevsei Martiskaisen kolmas ansapolku lähti Liusvaarasta etelään ja kaakkoon sekä palasi kierroksen tehtyään kylään takaisin. Tämän ansapolun varrella oli 700 ansaa ja kokeminen vei usean päivän.

Vuottoniemestä Liusvaaraan muuttanut Ontrei Kuivalainen oli rakentanut suuret ansapolut Liusvaarasta etelään ja toisen Liusvaarasta luoteeseen. Lisäksi hänellä oli kolmas pieni, noin 300 ansan, ansapolku Rukasenjärven länsipuolella.

RIISTAA RAJAN TAKAA

Kovana pyyntömiehenä tunnettu Ontrei oli rakentanut neljännen ansapolun rajan taakse. Tämän polun ansoja kokiessaan hän yöpyi rajantakaisissa kylissä, koska polulla ei ollut omaa eräsaunaa.

Samassa ruokakunnassa asuvilla veljeksillä Feodor ja Jyrki Martiskaisella oli yhteinen laaja yli 1000 ansan ansapolku. Polku lähti Liusvaarasta länteen ja lounaaseen ja heillä oli eräsauna Yläjärven rannalla.

Samukka Potkosella oli Ylä-Vuottojärven ympärillä suuri 1200 ansan ansapolku. Haukijärven ympärillä oli Tripa ja Stepan Potkosella ansapolku.
Mikki Martiskainen oli rakentanut oman ansapolkunsa Liusvaarasta luoteeseen. Konoi Maksimaisella oli ansapolku Ala-Vuottojärven maastossa ansapolku, joka periytyi hänen pojalleen Gaurolle.

Mikki Timoskaisella oli ansapolku Liusvaaran ja Kuolismaan välisillä saloilla. Hän oli rakentanut myös eräsaunan ja lintulavan.

Mitri Timoskaisella oli ansapolku, eräsauna ja riista-aitta samoilla saloilla. Tämän polun sai perintönä hänen poikansa Gosti. Vanhimmalla pojalla Miikkulalla oli ansapolku eräsaunoineen ja riista-aittoineen samoilla saloilla.

METSÄSTYKSESSÄ YHTIÖTÄ

Metsästysyhtiöitä käytettiin Rajakarjalan riistamailla pääasiassa karhun ja hirvenpyynnissä, mutta myös saukon ja näädänpyyntiä harjoitettiin yhtiöinä. Yhtiön muodostivat kaksi tai kolme miestä, jotka jakoivat saaliin ja pitivät yhteiset peijaiset.

Havaittuaan syksyllä karhun jäljet miehet lähtivät seuraamaan karhua niin pitkään, että havaitsivat otson. Kun karhu ryhtyi kulkemaan hakoja ja kaatuneita puidenjuurakoita seuraillen tiedettiin, että otso etsii sopivaa yöpaikkaa.

Miehet alkoivat kiertää karhua. Ensin kauempaa ja myöhemmin he tekivät pienemmän ringin. Karhun annettiin rauhassa asettua talvipesäänsä nukkumaan.

Kierroksen tehneet ilmoittivat kylässä millä alueella karhu on kierroksessa. Tehtyä kierrosta muut metsästäjät kunnioittivat ja antoivat olla rauhassa.

KARHUNPESÄ MYYTIIN

Kun lumi oli peittänyt pesän ja karhu nukkui sikeästi, kierros joko myytiin tai käytiin itse nukkuvan karhun kimppuun. Pesältä metsästys kiinnosti varakkaita isojen yhtiöiden omistajia ja heidän ystäviään. He olivat valmiit maksamaan suuriakin summia karhunkierroksesta. Joskus kierroksen ostaja saattoi olla ulkomaalainen raharikas. Pyytäjien joukossa oli jopa ulkomaan aatelisia, Englannista ja Ruotsista.

Pesässään nukkuva karhu herätettiin alkukeväästä, joko tökkimällä ohuella seipäällä hengitysreiästä tai usuttamalla koira karhun kimppuun. Kesken talviuniaan herätetty karhu syöksähti pesästä raivoissaan.

Aikana jolloin ei vielä ollut käytettävissä ampuma-aseita vaati karhun pesältä pyynti rohkeutta ja hyvää kuntoa. Keihäällä aseistetun karhunpyytäjän kun tuli keihästää karhu kuoliaaksi.

Kiväärien tultua aseiksi saattoi kontion kellistää jokainen hyvän kiväärin omistaja. Turvallisuuden vuoksi karhu ammuttiin heti pesänsuulle. Joskus kuitenkin saattoi raivostunut peto rynnätä niin äkisti pesästä, että pyyntömies ei ehtinyt laukaista asettaan. Kokenutkin karhunmetsästä saattoi joutua sylipainiin karhun kanssa. Pyyntömiehen onneksi peto lähes sokaistui pimeästä pesästä kirkkaaseen ulkoilmaan rynnättyään. Muistoksi näistä kahakoista jäi muutama mustelma ja arpi.

KAATOA JUHLITTIIN

Kaadettuaan karhun miehet kuljettivat otson kylään ja nylkivät sen talon pirtissä missä karhunpeijaiset pidettiin. Varsinkin nuoriväki tanssi karhun ympärillä peijaisia juhliessaan. Useasti karhunpeijaiset johtivat raskaisiin juominkeihin.

Karhua puhuteltiin juomingeissa usealla hellittelynimellä. Otso omenainen, metsän kuningas ja muut lisänimet kuvasivat miesten karhua kohtaan tuntemaa suurta kunnioitusta.

Miehet jakoivat lihat pyyntiin osallistuneiden kesken. Karhun nahka kuului ampujalle. Kylien läheisyyteen rakennettiin karhulavoja, joilta otso oli helppo havaita ja ampua.

Jos karhua ei saatu lavalta haaskaa vahtien viritettiin kolme kivääriä niin, että tulipa karhu miltä suunnalta tahansa se itse laukaisi kiväärin ja kuoli. Kiväärin liipasimeen laitettiin rihmanen, johon törmätessään kivääri laukesi kontion surmaksi.

PEURANLIHA PELASTI

Liusvaaran miehillä oli myös yhtiöitä hirven- ja peuranpyyntiä varten. Molempia elukoita pyydettiin hiihtäen, jolloin elukat oli helpompi tavoittaa.

Kerrotaan, että Liusvaaran kylän väki pelastui nälkäkuolemalta keväällä 1918, jolloin kylässä ei ollut leipää. Kylän lähelle tuli 200-300 pään peurakarja. Kylänmiehet onnistuivat kaatamaan peuroja niin paljon, että koko kylän väki söi kuukausimääriä pelkkää peuranlihaa.

Maan kuulut metsästäjät hiihtivät ilveksiä elävinä kiinni myös Liusvaaran kylän läheisiltä saloilla. He panivat ilvekset elävinä laatikkoon ja möivät Sortavalaan.

Näätiä ja oravia pyydettiin myös, mutta eniten pyydettiin kettuja, joiden nahka kävi hyvin kaupaksi. Ammattimetsästäjät saattoivat saada talvikautena kymmeniä kettuja ja puolenkymmentä ilvestä.

Liusvaaran saloilla oli myös mäyriä, jotka ajettiin koirien avulla ulos pesistään ja ammuttiin.

PÖSSILLÄ KALAA

Pössi, eli merta oli hyvin suosittu kalastusväline keväällä kalojen nousuaikoina sekä kutuaikoina. Pössillä pyydettiin myös pienistä puroista. Pössiin meni varsinkin kutuaikaan ahvenia ja särkiä. Rysä oli myös hyvin suosittu pyydys ja niillä pyytäminen aloitettiin keväällä jäiden aikana. Rysät asetettiin haen kutupaikoille, virrankorviin ja jokiin.

Nuottakalastusta harjoitettiin myös yhtiöissä, jolloin yhteen nuottakuntaan kuului kahden talon väki. Niinpä Jyki ja Riiko Martiskaisella oli yhteinen nuotta samoin Feodor ja Davida Martiskaisella. Pyyntialueena oli Mäntä- ja Konttijärvet.

Talvella pyydettiin matikoita. Jäiden lähdön jälkeen otettiin pössit esille. Kutuhaukia varten viriteltiin myös koukkuja rantavesiin. Syötteinä käytettiin ahvenia ja särkiä. Juhannuksen jälkeen otettiin onget esille ja ongittiin ahvenia soppakaloiksi.

Liusvaaran kylän väellä oli useita kalastuspaikkoja myös Suojärven puolella. Ontrei Kuivalainen kalasti kylästä noin kolmen kilometrin päässä olevassa Varpajärvessä. Suojärven Pyyttölammessa kalasti Semoi Martiskainen ja hänen veljensä Jermei Nurmilammessa, joka myös oli Suojärven puolella. Jyrki, Riiko, Davida ja Feodor Martiskainen kalastivat myös Suojärven puolella olevissa Konttijärvessä ja Isossa Mäntäjärvessä.

KASKIVILJELYLLÄ LEIPÄÄ

Kaskeaminen oli Liusvaarassakin yleinen muoto ottaa maata viljelykseen. Liusvaaran taloilla oli kylän lähellä kaskialueita. Davida Martiskainen kaskesi Varpajärven kankaalla noin 3,5 kilometrin päässä kylästä kahdella alueella.

Jermei Martiskainen kaskesi kahdella alueella Talvitorkanaholla. Muiden kyläläisten kaskimaat olivat lähempänä kylää.

Kaskimailla kasvatettiin viljan lisäksi nauriita ja pellavaa. Naurista kukin talo kaskesi noin kymmenen aarin ja pellavaa kasvatettiin aarin - parin alalla. Viljakaski oli kooltaan peräti 1-2 hehtaaria. Suurin osa leipäviljasta saatiin kaskimailta.

Kaskista osa tehtiin koskemattomaan metsään ja tällaiselta alueelta otettiin vain yksi viljasato. Vanhojen kaskimaiden kasvettua umpeen lehtipuuta tehtiin lehtokaski ja otettiin jopa kolme satoa.Lehtokaskessa kasvatettiin naurista, ohraa ja jos lehtokaski voitiin polttaa aikaisin keväällä siihen kylvettiin kauraa, joka antoikin hyvän sadon.

KUOKALLA PELTOA

Liusvaaraan saatiin peltoa kun venäjän sotaväenottoa kylään paenneet sotilaskarkurit, bieglat, kuokkivat ruokapalkalla kuusta kasvavia korpia pelloksi. Kun ojat oli kaivettu ja maa kuivahtanut kaadettiin puut saroille vuodeksi kuivumaan. Seuraavana vuonna kuivuneet puut poltettiin.

Puut eivät palaneet kerralla, vaan ne rovioitiin niin monta kertaa, että sarat olivat puusta puhtaana. Suopellon raivaus kesti kolmisen vuotta.

Puiden polton yhteydessä paloi myös suon pintaa ja niin saatiin tuhkainen maa, johon kylvettiin ruista tai naurista. Toisena kasvukautena kylvettiin kauraa.
Tämän jälkeen aukaistiin suonpinta ja heti kuivumisen jälkeen poltettiin uudestaan. Tuhkaiseen maahan kylvetti jälleen ruis ja seuraavaksi kaura. Tätä kiertoa jatkettiin siihen saakka kun maa antoi satoa, jonka jälkeen maa jätettiin kasvamaan heinää ja metsittymään.

Suopellot tuottivat hyviä satoja ja vielä 1930-luvulla saatiin eräiltä bieglojen kuivattamilta saroilta 15.000 lyhdettä ruista. Kylän kovanmaan peltoalat olivat pieniä, eikä niitä ojitettu. Pellot muokattiin aatralla ja risukarhilla.

Ennen kevätkyntöä levitettiin lehmänlanta pelloille ja muokattiin kylvökuntoon. Ruis kylvettiin maahan Laurin päivän tienoolla ja kynnettiin aatralla.

Perunanviljelyn yleistyttyä istutettiin perunat hyvin lannoitettuun maahan penkkeihin, kaksi riviä kuhunkin penkkiin. Taimelle noussut perunamaa ajettiin risukarhilla.
Kesäisin karjaa laidunnettiin kylän läheisissä metsissä, josta lehmät kutsuttiin lypsyaitaukseen. Heinä karjalle kerättiin jokivarsilta ja muilta luonnonniityiltä. Lampaille tehtiin lehtikerppuja talvenvaralle.

HAMPPUA JA PELLAVAA

Kankaiden kudontaa varten viljeltiin pellavaa ja hamppua. Hampun viljely oli Liusvaarassa yleisempää vielä 1800-luvulla kuin pellavan viljely.

Hampun kuidusta valmistettiin lankaa, josta kudottiin vaatteita, nuottia ja verkkoja, sekä säkkejä ja hursteja. Hienompia tarpeita varten viljeltiin pellavaa. Hamppua eli liinaa viljeltiin samassa maassa vuodesta toiseen. Hamppu kylvettiin hyvin tiheäksi, jotta rikkaruohojen kitkemiseltä vältyttiin ja kasvit pysyivät kovallakin tuulella pystyssä.

PUDROA JA UUTISLEIPÄÄ

Leipää leivottiin Liusvaarassa kaksikin kertaa viikossa. Hapatettu ruisleipä kuului aterialle ja lisäksi tarjolle leivottiin erilaisia piiraita. Oli ryyni-, potaatti-, rosmo- ja keitinpiiraita. Kala-, liha- ja perunakukkoja leivottiin myös.

Pudro eli koassa valmistettiin suurimoista tavallisen puuron vahvuiseksi. Huttu puolestaan oli notkeaa jauhovelliä. Herneistä keitettiin hernekoassa keittämällä herneet kypsiksi ja sekoittamalla sekaan ohrasuurimoita.

Nauris oli yleinen viljelykasvi ja naurislohkoista ja ohraryyneistä sekoitettiin veteen nagriskoassa. Nauris oli myös monen muun ruokalajin raaka-aine. Niinpä nauriita syötiin lohkoina, paistikkaina ja haudassa haudutettuina. Nauriin käyttäminen ruokiin oli vielä pitkään perunan tultuakin yleistä.

LEHMÄ JA LAMMAS

Lehmä ja lammas olivat riistan ohella yleisimmät liharuokien ainekset. Sikoja ei juuri kasvatettu. Liha säilytettiin suolattuna puuastioissa - lihatiinuissa.

Ahvalihaa tehtiin liottamalla lehmänlihaa pari viikkoa suolavedessä ja ripustamalla lihat kypsymään talojen seinustoille. Lihat suojattiin linnuilta verkoilla. Pari kuukautta kuivuttuaan ahvaliha oli kypsää ja lihat koottiin tuohivakkaseen ja vietiin liha-aittaan säilöön. Ahvalihasta keitettiin lihakeittoja ja sitä käytettiin myös keitettynä niittomiesten eväslihana.

Paljon kuivatettiin myös kalaa ja sitä käytettiin eväskalana. Hyvien kalasaaliitten kaloista osa suolattiin ja käytettiin suolakalana.

RIEPPO JA VOASSA

Rieppo eli sahti tehtiin nauriista, jotka kuivatettiin pilkottuina uunissa. Tämän jälkeen kuivatut nauriit keitettiin vedessä ja joukkoon sekoitettiin ruisjauhoja. Kun seos oli hapannut oli se valmista juotavaksi.

Ryhdyttäessä valmistamaan voassaa leivottiin ruisjauhoista leipää, jota ei hapatettu. Leipä paistettiin pitkään uunissa olkien päällä imeltymässä. Paiston jälkeen leivät pantiin putsiin - tiinuun, haaleaan veteen kunnes leivät pehmenivät.

Tämän jälkeen pantiin päälle astian pohjalle olkia tai katajia ja laitettiin taikinan hapatusta käyttämisaineeksi. Juoman käytyä painuivat sakat pohjalle ja saatiin juotavaksi voassaa. Voassaaa tehtiin arkijuomaksi läpi vuoden.
  

Teuvo Martiskainen: "Liusvaaran historia" mukaan merkitsi muistiin: Kauko Kangas