Melaselän tarnoita

Johannes Vilokkinen muistelee

´OTA SIE VUAN MIES TIELTÄ, KA VÄLLEEN SIUSTA HERRUUS LÄHTÖÖ´

Vilokkisten kantaisä Waska Wilokkinen asui Melaselässä ainakin jo 1631. Vuonna 1591 Ruotsin kruunun luettelossa mainitaan Vilokkisen talon isäntänä Waska Iivananpoika, joten Vilokkisia on asunut Melaselässä jo 1500-luvulla.

Vuonna 1637 Vilokkisten talo oli kylän suurin verotalo, maksaen veroa 2 ruplaa. Vilokkisten talossa oli lehmä, hieho ja hevonen, sekä neljäsosan osuus kylän nuottaan. Taloudenpito perustui suurelta osin kalastukseen ja metsästykseen.

Riistaa oli Melaselän metsissä varsin runsaasti. Maininta vuodelta 1686 kertoo, että nuoret Lasari, Torofia ja Ossipa Vilokkiset saivat yhteisellä ansallaan neljä villipeuraa. Neljäntenä osakkaana ja pyyntimiehenä oli Kosta Oleksinpoika Kokkonen Mutalahdesta.

PURMOSET JA JOTUNI

Vuoden 1637 veroluettelossa mainitaan Maksima Pormaja ensimmäisinä kylän asukkaina. Pormaja esiintyy 1640-luvulla myös muodossa Burmojeff ja Purmonen.
Liiketoimintaa harjoittavat Purmoset siirtyivät 1700-luvun alussa Nehvonniemeen, mistä liikenneyhteydet ovat Melaselkää helpommat. Nehvonniemessä toimikin 1700-luvun puolivälissä tunnettu kauppias Pedri Purmonen. Purmosia jäi kuitenkin vanhoille asuinsijoilleen ja vielä 1900-luvun alussa asui Melaselässä ainakin Iivana, Ontrei ja Feedu Purmonen. Feedu Purmonen oli myös kauppias.

Ontrei Purmosen kotiin pyrki kesällä 1901 asukkaaksi nuori savolainen ylioppilas Maria Haggre´n, eli tuleva kuulu kirjailija Maria Jotuni. Kukkean ja hyvinvoivan valkolakkineidon oleskelu Melaselässä herätti yleistä huomiota. "Ota sie vuan mies tiältä, ka välleen siusta tuo herruus lähtöö", oli Ontrein emäntä jonain hetkenä ohjaillut nuorta asukkiaan.

Maria Jotuni oli professori, kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiaisen mielitietty. Nuoriparin kihlaus tapahtui Ilomantsin Pogostalla, missä kirjailija Jotunin veli vietti lomaansa pappilan vävynä.

ARPPEN HUVILA

Möhkön ruukin vuonna 1851 omistukseensa saanut Nils Ludvig Arppe oli hankkinut huvilan Melaselän lähellä sijaitsevasta Hyväniemestä. Arppen perhe vietti huvilalla kesiä. Itse ruukin patruuna ei juuri ehtinyt huvilaansa käyttää, kun liiketoiminta vei ajan.

Huvila oli talviasuttava, mutta talvikäyttö oli satunnaista. Arppen kuoleman jälkeen huvila siirrettiin Möhköön rautaruukin johtajien asunnoksi. Nykyisin rakennus on Möhkön ruukkimuseon käytössä.

Ennen isojakoa Melaselän alueen maat kuuluivat kyläläisille. Heistä tuli kuitenkin Enso- Gutseitin lampuoteja kun he joutuivat luopumaan omistamastaan maasta.

KELONSIEMENIÄ

Melaselän Markkelaan Vasili Vilokkiseen oli kutsuttu elo-syyskuun vaihteessa 1929 Melaselän järvikunnan kylien edustajina huomattava joukko talollisia kokoukseen kuulemaan Enso-Gutzeitin toimitusjohtaja Lehtisaloa.

- Kun Lehtisalo sitten esitti asiansa, niin jopa kokousväen naamat menivät vakaviksi, muistelee Johannes Vilokkinen tapahtumaa.

Asia oli vakava, sillä Enso-Gutzeitissa oli päätetty ruveta perimään maksua rakennus- ja polttopuista.

- Seurasi pitkä hiljaisuus, sitten alkoi puheensorina ilman puheenvuoroja. Se oli aika kovaäänistä ja kuului selvästi: " Pitää ruveta kylvämään kelonsiemeniä, jos ruvetaan hintaa perimään".

Toimitusjohtaja Lehtisalo ei ymmärtänyt mitä kelonsiemenen kylväminen tarkoittaa. Hän kysyi Vasili-sedältäni sitä. Setäni otti taskustaan tulitikkurasian ja näytti: " Tässä sitä on kelonsiementä".

Kohta toimitusjohtaja Lehtisalo ilmoitti peruuttavansa Enso-Gutzeitin päätöksen poltto- ja rakennustarvikepuiden maksullisuudesta. Tämän tiedon kuultuaan isäntien naamat kirkastuivat ja loistivat kuin Naantalin aurinko.

SÄKINSITEITÄ

- Vaikka Lehtisalo oli ammattimetsämies hän oli myöskin niin suuren maatilan omistaja, että oli paljon vierasta työvoimaa. Hän pyysi setää näyttämään aitasta uutisrukiin jyviä, muistelee Johannes Vilokkinen.

Lehtisalo ihastui jyvien hyvään laatuun niin, että halusi ostaa niitä tilalleen siemenviljaksi. Johannes Vilokkisen setä oli valmis myymään sata kiloa siemenviljaksi.

- Kaupat syntyi ja vilja punnittiin puntarilla kahteen 50 kilon säkkiin. Kun setä katseli säkin siteitä niin Lehtisalo sanoi, että hänellä on vahvoja siteitä eteisessä sadetakin taskussa, kertoo Johannes Vilokkinen.

Lehtisalo lähti siteitä noutamaan, mutta tuli pettyneenä takaisin sanoen ettei siteitä ollutkaan. Siten Lehtisalo kertoi, että hän oli kokoukseen tullessaan ottanut metsästä ansarihmaksia taskuunsa.

Johannes Vilokkisen setä kertoi myöhemmin, että henkilö jonka rihmakset Lehtisalo oli metsästä ottanut näki vieraiden touhut ja kävi kokouksen aikana poimimassa rihmakset omaan taskuunsa.

Ansapyynti oli tuolloin jo kiellettyä, mutta usea kyläläinen rikkoi suurilla saloilla samotessaan moista kieltoa.

SUKUNATIETÄ

Melaselkäläiset osallistuivat myös järvimalmin nostoon. Kyläläiset olivat mukana malmin nostossa Melaselän ja Viiksin vesistön lautoilla. Malmi siirrettiin Möhköön sukunatietä pitkin. Sukunatie kulki Melaselän kylän pohjoispään halki, koska siellä oli matala ja tasainen maasto.

Malmikuormat olivat painavia, rauta oli raskasta. Vilokkisten naapurissa toimi kestikievari, jossa malminkuljettajat yöpyivät ja ruokkivat hevosiaan.

- Sotaa edeltävänä kesänä 1939 me Melaselän, Nehvonniemen ja Ostronsaaren nuoret kävimme huviretkillä Hyväniemessä. Siellä oleiltiin, uitiin, keitettiin kahvia nuotiolla ja syötiin eväitä, kertoo Johannes Vilokkinen.

- Vielä silloin oli Arppen huvilan kivijalka paikoillaan.

KOULUSSA

Melaselän järvikunnan kansakoulu oli perustettu 1914. Melaselkän järvikuntaan kuuluivat Haapovaara, Hylkysyrjä, Lavoslahti, Mutalahti, Nehvonniemi, Peurjoki, Putkivaara, Rotila ja Veitsisyrjä. Näiden kylien lapset kävivät koulua Melaselässä.

- Kylän koulu oli yksiopettajainen, vaikka oppilaita oli parhaillaan yli 60, kertoilee Johannes Vilokkinen.

- Olin niin innostunut koulunmenosta, että kävin kysymässä opettaja Feudor Pehdolta eikö hän ottaisi minua
vuotta ennen kuunteluoppilaaksi. " On siellä perillä yksi pulpetti tyhjänä, voit tulla, kun sinulla niin mieli tekee."

- Kun varsinainen koulutyö alkoi, niin kuunteluoppilaana olostani oli kyllä paljon apua kaikissa muissa paitsi laskennassa. Kertotaulu ei meinannut tarttua kalloon, ei sitten millään. Kerroin siitä kasvatussedälleni Vasilille. Hän sanoi, että kun hän käy Värtsilässä ostosmatkalla, niin hän tuo minulle sellaisen linkkuveitsen, jossa on toisella puolen kädensijassa kertotaulu ja toisella puolen jakotaulu.

Talvisaikaan Vasili-setä kävi Värtsilässä hevoskyydillä hankkimassa sellaisia tarvikkeita, joita ei omasta takaa saatu. Hankittiin raakakahvia, sokeria, riisiryynejä, mannaryynejä, vehnäjauhoja, tulitikkuja, tupakkaa ja erilaisia rautanauloja.

- Niin kuin hän lupasi, toi hän minulle sen ihmeellisen linkkuveitsen ja kaiken lisäksi myöskin uuden karvalakin. Kiitokseksi puristin setääni kaulasta, muistelee Johannes Vilokkinen.

LINKKUVEITSELLÄ

Vilokkinen kertoo kuinka hän sitoi linkkuveitsen langalla linkkuveitsen housuihinsa kiinni. Linkkuveitsi oli todella salainen ase, jolla sitten pärjäsi myös henkien maailmassa. Linkkuveitsi oli aina mukanani.

Hevosia hoitaessa piti välillä keskeyttää hommat ja päntätä kerto- ja jakotaulua päähän. Ja kas kummaa, sinne puuttuivatkin ja jäivät, muistelee Johannes Vilokkinen.

Vilokkisen laskutaito karttui niin hyväksi, että jopa opettaja kävi aina ensimmäisenä "tarkistamassa" laskujen tuloksen Vilokkisen vihkosta. Syy tähän oli se, että Vilokkinen oli pystynyt todistamaan yhden laskun laskutuloksen olevan tulosvihkossa väärin.

OMA MYLLY

Melaselässä oli vain käsin pyöritettävä mylly, jossa kaksi kiveä vastakkain hankasi jonkinsorttisia jauhoja. Kylän miehet, Markke Vilokkinen etunenässä, alkoivatkin puuhata noin 1905 vesimyllyä kylälle. Myllyn paikka löytyi Tolvajokeen haarautuvasta purosta muutaman kilometrin päästä kylästä. Vilokkisten apuna oli neuvoja jakelemassa myllyjä rakentanut mies, mutta varsinaisen rakennustyön tekivät kylän omat miehet.

Myllyn rakentaminen aloitettiin pystyttämällä hirsistä lujatekoinen tammi Kangaslampiin johtavaan puroon. Tammeen tehtiin sulkulaitteisto, jolla myllylle tulevan veden virtaamaa voitiin säännöstellä. Tammen valmistumisen jälkeen ryhdyttiin pykäämään myllyä ja myllärille asuntoa. Myllystä tehtiin kaksi huonetta, sillä vesiratas haluttiin erottaa jauhatuspuolesta.

Vesirattaan valta-akseliksi Vilokkisen miehet noutivat metsästä jyhkeän kelon, jonka halkaisija oli latvasta yli 50 senttiä. Kelon molemmat päät raudoitettiin Vilokkisen pajassa tehdyillä rautarenkailla. Tukin tyvipää sijoitettiin vesihuoneeseen, johon rakennettiin paikanpäällä vesiratas. Toinen tukin pää tuli myllyhuoneeseen ja siihen rakennettiin koivupuusta voimaratas ja sesteri. Sesteri "käänsi" vesirattaan pyörittämän pääakselin kierron pystyakselille ja sitä kautta myllynkiville.
Valta-akselille tehtiin alalaakeri sopivan kovasta kivestä, jonka päällä akseli lepäsi. Myllyn pyöriessä valta-akselin molemmat päät voideltiin paksulla tervalla.

MYLLYNKIVET

Melaselästä noin 40 kilometrin päässä oli kallio, josta myllyyn haettiin kivet. Mikään pieni reissu ei kivien hakeminen ollut, sillä touhuun alettiin jo ennen joulua. Kivenhakumatka kestikin kolmisen viikkoa, sillä kivet piti veistää kalliosta.

Myllynkivien louhintapaikalle mentiin kahdella hevosella. Hevoset oli valjastettu pankkorekien eteen ja reet lastattu täyteen heiniä, kauroja, silppuja ja apejauhoja. Rekiin oli lastattu myös kiviporia, lekoja, hakkuja, kuokkia ja lapioita. Ja tietysti oli mukana ihmisten tarvitsemia ruokia ja keittoastioita.

ASUMUKSET

Myllynkivien louhintaa edelsi asumusten ja tallien tekeminen. Nopeasti kyhättiinkin metsäkämpän tyylinen savupirtti ja sen keskelle kiviuuni, jolla pirttiä lämmitettiin.
Pirttiin rakennettiin kaksinkertaiset laverit, joista alalaverit olivat nukkumapaikkoja. Vaatteet säilytettiin ja kuivatettiin ylälavereilla.

Hevostallit rakennettiin myös pyöreistä puista. Molemmissa rakennuksissa oli harjakatto, joka oli tehty kelleksistä. Hirsisalvokset tilkittiin sammaleilla. Rakennukset tehtiin hyvin, sillä niitähän tarvittiin myöhemminkin, sillä kuluvien myllynkivien tilalle tarvittiin uusia kiviä.

MYLLÄRI LÖYTYI

Melaselän myllyn valmistuttua saatiin myllyyn oma mylläri, joka löytyi Mutalahdesta. - Hän oli minun äitini sukulainen, muistelee Johannes Vilokkinen. - Hän oli naimisissa Vepsäläisen kanssa ja jäi leskeksi. Avioliitosta oli syntynyt poika Feudor. Myöhemmin leski meni kaukaisen sukulaiseni Vilokkisen kanssa naimisiin, joka myös kuoli.

Hän hoiti aikamieheksi kasvaneen Feudor-poikansa kanssa Melaselän myllyä. Myllärin palkka maksettiin viljana. Hehdon jauhatuksesta mylläri otti yhden kapan ja myllyn omistaja kaksi kappaa viljaa.

Jauhatuksen hinta oli siis 15 prosenttia jauhettavasta määrästä. Myllärille kuului vapaa asunto ja sauna jokivarressa. Myllärin etuihin kuului myös pieni navetta, jossa oli tilaa parille lehmälle, pienkarjalle ja kanoille. Vilokkiset muokkasivat myllärin peltotilkut ja ajoivat polttopuut pihaan.

KIVENTEROITUS

Poikien hommaa oli teroittaa myllynkivet. Vasseli-setä opasti Johanneksen ja hänen serkkunsa Anteron ja Yrjön teroittamaan myllynkivet. Pojille olikin mieluisaa lähteä Vasselin kanssa myllylle, silloin kun kiviä piti teroittaa.

Yläkivi nostettiin ylös kelulla. - Kiven silmään laitettiin tukki, jonka yläpäässä oli kelulle menevä naruköysi. Kelua pyörittämällä kivi käännettiin pystyasentoon kyljelleen. Siinä asennossa se tuettiin parrun pätkillä, että tukki kivensilmästä saatiin pois. Tukkien ja vahvojen puukankien avulla kiveä käännettiin sellaiseen asentoon, että sitä pystyttiin teroittamaan.

Johannes Vilokkinen muistelee kuinka hän serkkujensa kanssa sai opastuksen myllynkivien teroittamiseen. - Siihen aikaan ei suojalaseja ollut silmien suojaksi. Työssä piti oppia työasennot niin, että kiven sirut eivät lentäneet silmiin. Joskus sattui kyllä käymään niinkin, silloin setä nuolaisi sen kielen kärjellä pois.

JAUHOSOTAA

Myllärinä toimiva Belagia Vilokkinen tykkäsi pojista. - Leikittiin aina jauhosotaa siten, että kädet hierottiin myllyn pölyjauhoissa ja valkaisimme toistemme naamoja niin, että meistä tuli myllytonttuja.

Myllytäti oli taitava laittamaan ruokaa. Silloin kun myllyn remonttia tehtiin hän laittoi meille ruoat. Vilokkinen muistelee kuinka myllytäti halkaisi vehnäpullia, laittoi voita väliin ja palaset vastakkain. Silloin kivien teroittaminen onnistui.

- Myllyremontit tehtiin aina kesäaikaan juhannuksen jälkeen. Kun se oli pölyistä hommaa sauna lämmitettiin aina ja työpäivän jälkeen kylvettiin.
- Me poikaviikarit menimme saunasta jokeen uimaan sekä kävimme varavesiportin alla seisomassa putouksessa.
- Oli pakko pitää kovasti seinästä kiinni, että pysyi seisomassa. Siitä huolimatta virta vei mennessään. Se oli hauskaa, kun hukkumisvaaraa ei ollut, joki oli matala.

Jyvät myllylle tuotiin veneillä myllyrantaan ja kärrättiin käsikärryillä jauhettavaksi. Talvisin kulkupelinä oli hevonen, joille myllylle oli rakennettu suoja.
  

Vilokkisen antaman luvan perusteella merkitsi muistiin: Kauko Kangas