Metsästys

Maankuulut metsästäjät Hukka Pekka Ikonen (vas.) ja Teppo Kanninen metsästyskoiriensa kanssa.

Naaraskarhu on kaadettu talvipesästä. Yksi pennuista on Teppo Kannisen olka- päällä ja toinen pysyttelee rintapielessä.

Repolainen on kulkenut tiensä päähän ja joutunut Teppo Kannisen hartioille.

ERÄNKÄYNTIÄ KORPISELÄSSÄ TEPPO KANNISESTA NYKYPÄIVÄÄN

Eränkäynti eli metsästys ja kalastus olivat kaski- ja hitaasti kehittyvän peltoviljelyn ohella monien perheiden pääelinkeinoina vielä 1900-luvun alkupuolella Korpiselässä. Vasta metsänhakkuiden ja peltoviljelyn laajetessa metsästyksen ja kalastuksen osuus perheille elannon antajana väheni.

Metsästykselle Korpiselkä ja sen rajapitäjät tarjosivat erinomaiset edellytykset. Erä- ja kalatulet loivat omaa lämmintä hohdettaan pimeneviin iltoihin ja öihin saalistajien yöpyessä usein vesistöjen varsilla taivasalla tai hätäisesti kyhätyssä laavun tapaisessa. Metsästysmatkat saattoivat kestää useita päiviä ja jopa viikkoja.
Jo yksistään Korpiselän salot olivat oivia riista-aittoja ja ovat sitä suurriistan osalta vieläkin. Erona menneeseen on vain se, että pääosa pitäjästä jäi jatkosodan jälkeen Venäjän omistukseen.

RIISTAISET ERÄMAAT

Ennen talvi- ja jatkosotaa pitäjän riistarikkaimmiksi alueiksi arvioitiin Tolvajärveä, Yläjärveä ja Ägläjärveä ympäröivät suuret salot sekä Vieksingin erämaa. Noiden salomaiden hohde runsaine karhukantoineen ei ole kadonnut vieläkään. Monet suomalaiset erämiehet käyvät syksyisin karhujahdissa juuri noilla alueilla.

Korpiselkä oli tunnettu myös metsäpeuralaumoista ja salojen yksinäistä vaeltajista, hirvistä. Luonnon monipuolisuutta edustivat sudet, ilvekset ja muu pienriista sekä runsaat metsäkanalintukannat. Otettavaa osaajille ja myös ostajille riitti. Kymmeniä hevoskuormia metsänriistaa ja eläinten vuotia lähti pitäjästä vuosittain pitäjästä Pietariin ja muihin asutuskeskuksiin.

Vain harva erämies nousi laajassa mitassa kansan tietoisuuteen ja tuli tunnetuksi tietäjänä ja taitajana oman kylän tai pitäjän ulkopuolella. Mitä kaikkea tapahtui eräretkillä, siitä on hyvin vähän tallennettua tietoa. Metsästäjän ja karhun yhteenotot olivat suhteellisen yleisiä sinä aikana jolloin aseena oli keihäs tai suustaladattava rihla eli alkeellinen luodikko.

LINTUJA JA KARHUNNAHKOJA VIETIIN PIETARIN HERROILLE

Raja-Karjalan laajoilla saloilla pyydettiin lintuja pääasiassa ansoilla. Saalista tuli hyvin ja Raja-Karjalasta vietiinkin kymmeniä tuhansia lintuja myytäväksi Pietariin, missä niistä saatiin hyvä hinta.

Lintujen ansapyynti oli koko Liusvaaran kyläyhteisön tärkein rahanlähde vielä 1800-luvun alkupuoliskolla. Erityisesti Martiskaisen suvulla oli ansoja Liusvaaran saloilla. Pisimmät ansapolut käsittivät yli 1000 ansaa.

Ansojen kokeminen aloitettiin Liusvaarassa heti kylän laidasta ja kun hämärä tuli yövyttiin ansapolun varteen päivämatkan päähän rakennetussa metsäsaunassa.  Ansapolulta saatu saalis säilytettiin polun varteen rakennetussa puupylvään päälle rakennetussa patsasaitassa. Aitan sijoittaminen korkealle maasta oli välttämätöntä, sillä muuten pedot olisivat ryöstäneet saaliin.

Toisena päivänä koettiin saunalta lähtevä toinen polku ja yövyttiin tämän polun päässä olevassa eräsaunassa. Kolmantena päivänä koettiin polku uudestaan ja palattiin ensimmäisen polun saunalle. Jos saalis oli runsas yövyttiin saunalla ja koettiin vielä kylään palattaessa ensimmäinen polku. Näin saattoi erämiehellä ja hänen kumppanillaan kulua lähes viikko saalista ansoista päästellessä.

Lintukanta oli hyvin runsas ja viikon saalis saattoi käsittää jopa lähes 200 kanalintua. Hyvin harvoin viikon saalis jäi vain muutamaan kymmeneen lintuun.
Lintuansat valmistettiin hevosen häntäjouhista punomalla. Ansan pituus oli kyynärän pituinen, joskin pyylle tehtiin hiukan lyhyempiä ansoja. Ansalangan päähän tehtiin silmukka ja toinen pää kiinnitettiin pellavalankaa. Ansalanka kiinnitettiin notkeaan koivuvitsakseen, jolla ohjattiin myös saaliin kulku ansaan.

HATTUVAARASSA HIRVENHIIHTÄJIÄ

Hirviä metsästettiin hiihtämällä ne väsyksiin. Hirven hiihto saattoi kestää jopa viikon ajan. Kuuluja hirvenhiihtäjiä olivat Hattuvaarassa asuvat Sava
Burskov, Mitrei Hoskanen ja Vasili Maksimov, jotka ajoivat 1767 rajan yli Selkin pogostan puolelta hirveä. Ajo kesti yhdeksän päivää ja se kulki Haapajoen, Hakojärven, Hattuvaaran, Louvenen ja Ontronvaaran kautta.

Lokanlahtelaiset kaatoivat Hattuvaaran ajomiehiltä hirven kesken ajon ja niin Hattuvaaran miehet veivät jutun oikeuteen.

Kuolismaassa asuva Heikki Ikonen ajoi hirveä kaksi päivää kun Olexei ja Feodor Kettunen ampuivat hirven kesken ajon. Perinnäisen tavan mukaan heidät määrättiin maksamaan hirven arvosta osan Ikoselle.

AHMANPIRUJA LOUKKUILLA

Ahmoja oli Raja-Karjalan saloilla runsaasti ja niitä varsinkin linnustajat saalistivat loukuillaan. Ahma oli linnustajien keskuudessaan vihattu elikko, sillä se repi ansoista linnut.

Ahman lisäksi loukuilla pyydettiin myös saukkoja. Saukonpyytäjät muodostivat pyyntiä varten yhtiön jossa saaliinjakamisesta oli sovittu edeltä käsin.
Saukonpyytäjät ryhjelsivät syyslumilla saukkojen perässä ja ottivat saaliikseen myös näätiä. Saukonnahoista sai hyvän hinnan sillä siitä tehtiin talvilakkeja.

Kettujen saalistamisessa käytettiin runsaasti loukkupyyntiä. Käpälälauta oli myös suosittu pyyntimuoto. Kettuja otettiin kiinni elävinä kasvateiksi. Kasvattina olevien kettujen turkin puhdistuttua ne nahoitettiin ja myytiin turkiksina Sortavalaan ja Pietariin. Kettuja kasvatettiin myös koiranvirkaa hoitamaan.

Salometsissä oli myös runsaasti oravia, jäniksiä, karhuja, susia, ilveksiä ja metsäpeuroja.

SEITSEMÄN SUTTA JA YKSI ILVES

Sutta pyydettiin sen arvokkaan nahan vuoksi. Sudentaljan hinta oli 1674 taalaria 16 äyriä. Ilves oli kuitenkin huomattavasti arvokkaampi, sillä ilveksen nahasta maksettiin 1675 sudentaljaan verrattuna seitsenkertainen hinta.

Raja-Karjalan kylissä oli useita kuuluja erämiehiä, joista tunnettu Hukka-Pekka Ikonen oli karhunpyynnin lisäksi myös taitava ilveksen pyytäjä. Hän hiihti ilveksen kiinni ja pani väsyneen saaliinsa laatikkoon sekä lähetti Sortavalan kautta herroille Tukholmaan ja Pietariin.

Karhu ammuttiin pesältä ja suosituksi muodoksi tulikin myydä karhunpesä jollekin rahakkaalle. Useasti kuitenkin karhunkierroksen myyjä joutui toimimaan myös karhun saalistajana, varsinkin aikana, jolloin karhut surmattiin keihäällä.
  

Merkitsi muistiin: Kauko Kangas