Ryhmä Raappana - ratkaiseva taistelu

MOTTIMESTARI ANTOI VIIMEISEN OPPITUNNIN

Jatkosodassa heinäkuun 1944 loppuun mennessä oli neuvostojoukkojen suurhyökkäykset pystytty torjumaan sekä Kannaksella että Laatokan-Karjalassa. Rintama oli saatu vakautettua kaikkialla muualla mutta Ilomantsissa vihollisen kaksi divisioonaa jatkoi hyökkäystä. Torjuntataisteluja ärhäkkäästi käyvä 21. Prikaati joutui vetäytymään Kuolismaalta Ilomantsin suuntaan.

Kiivaita taisteluja käyden 21. Prikaati onnistui komentajansa eversti T. Ekmanin johdolla viivyttämään vihollisen etenemistä. Neuvostojoukot yrittivät saartaa suomalaisjoukot, mutta 21. Prikaati onnistui Liusvaarassa livahtamaan saartorenkaasta.

RYHMÄ RAAPPANA PERUSTETAAN

Ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheim määräsi kenraalimajuri E. Raappanan ottamaan komentoonsa Ilomantsin suunnan joukot. Rukajärvellä ollut 14.D:n komentaja Raappana ryhtyi heti suunnittelemaan Ilomantsin operaatio tavoitteenaan lyödä neuvostojoukot.

Raappanan joukkoihin kuuluivat mm. 21. Prikaati, joka viivytti vihollista Kuolismaan tien suunnassa. Viipurinlahdelta komennettiin eversti U. Tähtisen komentama Ratsuväki Prikaati Ilomantsiin. Everstiluutnantti Y. Seppälän komentama Rajajääkäripataljoona 3 otti rintamavastuun Ilajanjärven pohjoispäässä. Joukkoihin kuuluivat myös JP6, joka otti vastuun järvikannaksella.

SUOMALAISET MOTITTIVAT

Raappanan suunnitelmissa oli katkaista neuvostodivisioonien selustayhteydet, paloitella joukot kahteen osaan ja tuhota motitettu vihollinen.

Ryhmä Raappanan vastahyökkäys alkoi 30-31.7.1944 välisenä yönä. 21. Prikaatin tehtävä motittaa vihollisen 289 divisioona Möhkön - Lutikkavaaran alueelle ei aluksi onnistunut, mutta taistelu sai vauhtia kun prikaatille alistettu JP6 koukkasi iski neuvostojoukkojen sivustaan. Elokuun 2. Päivänä saatiin neuvostodivisioona 289 D saarrettua kahteen mottiin Teppanan ja Lutikkavaaran alueelle. Teppanan motista vihollinen onnistui 4.8. murtautumaan itään ja kaakkoon. Lutikkavaaran motin laukaiseminen alkoi samana päivänä ja näin oli neuvostodivisioonan päävoimat saarrettu varsin suppealle alueelle ja eristetyksi yhteyksistään selustaansa.

JP1 hyökkäsi Lehmivaaran suuntaan, Uudenmaan Rakuunarykmentti kohti Louvejoen siltaa ja osasto Partisen Er.P 24 katkaisi Lehmivaaran tien. Neuvostodivisioona 176 oli myös joutumassa saartorenkaaseen ja seuraavana päivänä 176 D saarrettiin kahteen mottiin.

VIHOLLISMOTEISSA SEKASORTOA

Vihollinen oli saamassa lisävoimaa, tulossa oli kolme merijalkaväkiprikaatia ja yksi panssariprikaati. Suomalaisten lentotiedustelu havaitsi noin 15 kilometrin pituisen moottoriajoneuvo- ja hevoskolonnan olevan tulossa Kuolismaalle.

Suomalaisjoukoista 21Pr aloitti motin laukaisemisen ja kahden pikkumotin tuhoamisen jälkeen 21Pr sai tykistönsä asemiin, josta pystyi tulittamaan motitetuille neuvostojoukoille apuun tullutta merijalkaväkeä Miikkulanvaaran alueella.

Suomalaisjoukot aloittivat aamupäivällä 5. Elokuuta hyökkäyksen, joka tyrehtyi neuvostojoukkojen voimakkaaseen vastarintaan. Kiivaita taisteluja käytiin ja 21.Prikaati joutui käyttämään koko voimansa vihollisen torjuntaan.

Elokuun 6. Päivän aamun koittaessa avautuu suomalaisille yllättävä näky, vihollinen on hipsinyt yöllä hiljaisuudessa saartorenkaasta, jättäen jälkeensä valtavan määrän kalustoa. - Sekasortoinen näkymä, tavaraa hujanhajallaan, sekä aseita röykkiöittäin, muistelee taisteluihin osallistunut veteraani.

VIHOLLINEN KOKI SUURET TAPPIOT

Neuvostojoukot kärsivät noin 3 000 miehen tappiot. Sotasaaliiksi suomalaiset saivat 94 erilaista tykkiä, 86 kranaatinheitintä, 66 autoa, vetotraktoreita, vankkureita ja yli 200 hevosta.

"Vanhan mottimestarin viimeinen opetus", kuten Ilomantsin taistelua kutsutaan, tappiot olivat myös suuret, lähes 1700 kaatunutta ja haavoittunutta.

Ylipäällikkö, sotamarsakka Mannerheim totesi Ilomantsin taisteluista: "Ilomantsissa saavutettu voitto vaikutti uupuneeseen armeijaamme niin elähdyttävästi, että sen merkitystä on pidettävä arvioimattoman suurena".

Kenraalimajuri Erkki Johannes Raappana
  

Merkitsi muistiin: Kauko Kangas