Raja-Karjalan runokylät

Lähes jokaisessa Raja-Karjalan kylässä oli tunnettuja runonlaulajia. Erityisesti mainitaan Hattupään ja Melaselän runokylät. Alueen runonlaulajilla oli yhteyksiä mm. Vienaan, Kainuuseen ja Laatokan- Karjalaan.

Tiettävästi ensimmäisenä suur-Ilomantsin runonlaulajia kävi laulattamassa Rautalammin pastori Hjerppe. Hän lähetti Ilomantsista keräämiään runoja Gottlundille. Todennäköisesti tämän innoittamana K.A. Gottlund lähti runonkeruumatkalle.

Gottlund kävi alueella 1816 ja merkitsi muistiin pari loitsua Johan Ihalainen nimiseltä mieheltä. Hän merkitsi tarkoin päiväkirjaansa haastateltavan nimen ja muistiinpanojen paikan ja ajan.

Seuraava Ilomantsin kävijä oli A. J. Sjögren, joka kävi alueella vuosina 1824 ja 1825.

ELIAS LÖNNROT ILOMANTSISSA

Elias Lönnrot, 1802-1884, kävi Ilomantsissa kaksi kertaa, vuosina 1828 ja 1838. Ensimmäiseltä matkalta löytyy haastateltavien nimet. Toisella käynnillään Lönnrot osui Mateli Kuivalattaren luo.

Todellinen suurkerääjän D. E. D. Europaeus löysi Ilomantsin laulumaat vuonna 1845 Mekrijärvelle ja Hattupäähän sekä 1846 Melaselkään tekimillään runonkeruumatkoillaan. Valitettavasti matkoja koskevat täydelliset käsikirjoitukset hävisivät. Runojen käsikirjoituksiin Europaeus ei tehnyt minkäänlaisia laulajaa koskevia merkintöjä.

August Ahlqvist kulki vuonna 1846 runoja keräämässä ja tapasi samoja runonlaulajia. Tarkan muistiinpanoajan ja -paikan, sekä laulajien nimen ja iän mainitseva A. A. Borenius kokosi runoja 1877. Hän merkitsi myös laulajan tietoihin maininnan jos laulaja oli antanut runojaan jollekin muulle kerääjälle. Hän sai kuudelta laulajalta 26 runotoisintoa, noin 1960 säettä.

HATTUPÄÄN RUNONIEKAT

Hattupääläisen Arhippa Buruskaisen (k. 1846) Europaeus mainitsee hyvänä laulajana. Ahlqvist myös laulatti Buruskaista. 1888 Moarii Buruskainen lauloi viisi loitsua O. Relanderille.

Tyylikkäin Arhippa Buruskaiselta tallennettu on 208-säkeinen Lemminkäisen virsi, jonka vauhdikas ja haparoimaton kulku osoitti, että Arhippa oli todella " ylen laulaja".

Hattuvaaran paras lyyristen runojen taitaja on Palovaarasta kotoisin oleva Tatjana Puruskainen s. 1860. Taitonsa Tatjana oli oppinut Palovaaran Houri Huurinaiselta s. 1812.

Hattuvaaraan naitu Ostronsaaressa syntynyt Veera Korhonen o.s. Jeskanen hallitsi erityisesti kalevalaiset laulut Ostronsaaressa heinäpellolla.

Lutikkavaarassa Kaarle Krohn merkitsi muistiin, silloin jo 80 vuotiaan Matti Pesosen loitsuja, joita oli kuudetta sataa säettä.

HUKKA-PEKKA OLI TIETÄJÄ

Liusvaarassa asuva Hukka-Pekka Ikonen oli myös väkevätaitoinen tietäjä. Ontronvaaran Ierikka Ikonen osasi loitsuja. Kaarle Krohn tallensi molemmilta loitsuja.

Hartiavaaran Juhan Määttänen s. 1830 osasi kolme isältään oppimaa loitsua; Käärmeen sanat, Tulen synnyn ja niukahdusloitsun.

Melaselän kylässä oli eristäytymisen vuoksi säilynyt puhdaspiirteinen karjalaisuus.

Aleksandra Purmonen o.s. Palviainen s. 1899 kasvoi Melaselän Miikkulassa muisteli nuoruuttaan. Hän osasi myös kehtolauluja ja lasten viihdytysloruja.

NEHVONNIEMEN RUNOKYLÄ

Nehvonniemen maineikkain laulaja oli 1800-luvun puolivälissä Stepan Karhapää 1806-1889. Häneltä Julius Krohn uskoo Europeauksen saaneen parikymmentä runotoisintoa. Karhapään suku oli kotoisin Liusvaarasta.

Kuolismaassa 1900 syntynyt Outi Martiskainen o.s. Vlasov osasi viihdyttäviä kehtolauluja.

* * *
  
Kalevalaisia lauluja on pantu muistiin yli sadalta nimeltä tunnetulta ilomantsilaiselta.
  

Runonlaulu leviää

Korpiselän pitäjän laulumahdin voidaan hyvällä syyllä sanoa olevan ilomansilaista. Kuulu Vornasten laulaja- ja tietäjäsuku, jonka jäseniltä peräti yhdeltätoista on saatu talteen kertovia runoja, on lähtöisin Ilomantsista.

Tässä suvusta on seuraava tarina: Suuren sodan aikana muutti rajan takaa Ilomantsista kolme veljestä, asettuivat asumaan Tolvajärven saareen, ja heistä polveutui Vornasten kuuluisa tietäjä- ja metsästäjäsuku.

Korpiselän tunnettuja runoniekkoja olivat Vornasten ohella Jeskaset, Ahapoiset ja Torviset. Suojärvellä tunnettiin mm. Borissa Onto ja Timo Rabaa. Ja tietysti Shemeikan suku oli laajalti tunnettu runonlaulajistaan.

OPPI SAATIIN TULI-LAPISTA

Vornasten suvun mahtimies Kassa Vornasen ja Mihkali Shemeikan kerrottiin käyneen ottamassa oppinsa Tuli-Lapissa. Sieltä Mihkali Shemeikka toi mukanaan peuravirren ja se säilyi suvussa perintönä.

Metshän onni, metshän Osmo,
Muan sulho, mannun sulho,
Pane juoni juoksemahe
Näillä mailla manterilla,
Näillä miehen metshimailla,
Teäl on muat mieluhat,
Teäl on veet vuolahat,
Teäl on ilmat ihalat.
Nylgysä, akka Tabivon,
Elä pie, elä pitele,
Lase vilja valloillah!
Salon poiga, rautasauva,
Sinuun on pandu paimenekse.
Öin etshi, päin anna
Minun on pyyntipäiväni,
Sinun on antoaigoinasi!

Hot ei ole tännembänä,
Niin sie tuo tuonnenbana,
Kau´on saaressa saetengi,
Lapin haaran hartiassa,
Kuhavuoren kulman alta!
Liiguta mägi lihanen
Miestä vasten pyytäväistä
Yheksissä pyytäjissä,
Kaheksissa katsojissa,
Yli pyytämättömissä,
Poikki Pohjolan joessa,
Sivutsh on Imandronjärven.
Suita suitsilla ylennä,
Päitä päitsillä kohota,
Ota vitsa viittä syltä,
Koivu korven notkelmassa!

Shemeikan suku tallensi tiedot ja taidot elellessään suurten korpien sylissä Suistamon ja Korpiselän rajamailla. Shemeikan runot toi esille D.E.D. Europaeus 1845-1846. Tämä sai aikaan todellisen ryntäyksen Smeikan kylään ja kylä ja sen runoniekat nousivat kukoistukseen 1880-luvulla.

RUNORUHTINAS PEDRI SHEMEIKKA

Shemeikan suvun todelliseksi runoruhtinaaksi nousi 1825-1915 elänyt Pedri Shemeikka. Elias Lönnrotin kerrotaan tavanneen Pedri Shemeikan 12-vuotiaana poikana kiukuttelemassa kotinsa portaille kun häntä ei laskettu yksin metsälle.

Kerrotaan, että seuraavana vuonna poika ei lupia kyselle, vaan luki loitsut ja ampui peuran. Perinteen mukaan saalistuslupa oli saatu. Elämänsä aikana Pedri Shemeikka kertoi ampumistaan karhuista, susista, ketuista, peuroista ja ilveksistä sekä pyydetyistä linnuista ja kaloista kertyneen ´eräskin riihellinen´.

Suurina nälkävuosina 1860 lopulla joutui Pedru lähtemään vuokratilalle Kontroon. Elämä alkoi oiostua ja kun tullessa oli ollut yksi veneellinen tavaraa oli sitä Korpiselän Kokkarin Mysysvaaraan muutettaessa kymmenkunta veneellistä. Oli myös karjaa, viljaa ja turkiksia.

TERÄKSINEN RUNONIEKKA

Pedri Shemeikka oli teräksinen mies, sillä ilman hyvää ruumiinkuntoa ei järvimalmi olisi noussut järvien syvyyksistä. Kuntoa tarvittiin myös metsillä samottaessa, karhuja keihäällä pyydettäessä ja peuroja hiihdettäessä.

Kerrotaan, että Pedri kantoi hartioillaan neljäkymmentä kiloa kalaa kauppaan ja paluumatkalla keikkui selässä jauhosäkki. Ei ollut tietä, oli vain korpipolkuja kuljettavaksi ja matkaakin yli neljä penikulmaa. Siinä tarvittiin teräksistä kuntoa ja sisua.

KANTELE SOI JEHKIN IIVANALLA

Taitavaa runoniekkaa ja kanteleen soittaja Iivana Shemeikkaa ( 1843 - 1911 ) kutsuttiin Jehkin Iivanaksi. Jehkin Iivana oli Pedrin pikkuserkku ja taitava veneenveistäjä.

Karjalan matkallaan oli kuulu kuvaaja I.K. Inha tullut Muuantoon ja heräsi kukonlaulun sijasta kanteleen soittoon. Jehkin Iivana oli tullut matkalaisia viihdyttämään. Matkalaisten pyynnöstä suostui kanteletaituri soittamaan sävellyksiään lisää.

Iivana luona kävi paljon runonkerääjiä, joita Iivana viihdytti runonlaulun ja kanteleensoiton lisäksi metsästystarinoilla. Kerrotaan, että Jehkin Iivana oli taidokas satujen ja metsästystarinoiden kertoja.

IGNOI VORNANEN KEISARIN KARHUMIES

Ignoi Vornanen syntyi 1829 Jeolo Vornasen vanhimpana poikana. Hän oli kuulu metsämies, joka tunsi myös loitsujen taian. Hän oli myös kuulu tarinan kertoja, jonka luontoa ja erämiehen elämää koskevat kertomukset hiljensivät kuulijat tarkkaavaisiksi.

Ignoi Vornanen ei paljon kehuskellut metsästysonnellaan vaikka hän sai saaliiksi seitsemänkymmentä karhua ja nelisensataa ilvestä.

Ignoi oli mukana myös keisari Aleksanteri II:n kanssa karhua kaatamassa.
     

Merkitsi muistiin: Kauko Kangas