Sota-aika

Vartiosotilas pioneerisillalla. Alikersantti Veikko Leskinen, merimies Teline ja sotilas: Ilmari Jurmu Uhtualla

Reki ja sotilaita Äänislinnasta Sodan uhreja. Erikan miehet 1941.     Sotilaskodissa: Sotilaskodin sisaret hoitivat kanttiinia. Kuva Ruoppo-ojalta. Sotilaita ja lottia Ruoppo-ojalla 16.2.1942     Sotilaita ja lottia, Ruoppojärvi 1942 Sotilaita lähdössä ylittämään Äänistä 1942      Rintamaviihdytysjoukkoja Viihdettä rintamalla: tanssiesitys

  
Sota on syttynyt

Johannes Vilokkinen

SAIMME TIEDON KÄMPÄLLE: SOTA ON SYTTYNYT

- Olimme tulostamme lähtien olleet jo noin kolme viikkoa savotassa Pörtsämössä. Oli joulukuun ensimmäisen päivän vastainen yö kun oveltamme kuului kova kolkutus, johon minä heräsin, muistelee Johannes Vilokkinen.

- Ulkona oli kaksi miestä, jotka tunsin heti. Melaselästä oli lähtenyt jo illalla Santeri Jeskanen ja tullut Palokankaan kämpille. Herätellyt Palviaisen veljekset, joista vanhin Igor oli lähtenyt mukaan.

- En tiennyt mistä oli kysymys, joten kysyin mitä heillä oli asiaa. Santeri sanoi, että ryssä on hyökännyt Suomen alueelle koko rajamme pituudelta ja taitaa olla niin, että savotat on nyt savotoitu. Melaselän kylälle oli annettu käsky, että kylän on oltava tyhjä ihmisistä ja eläimistä aamukuuteen mennessä, syrjäkylät mukaan lukien.

LÄKSIMME RAHANHAKUUN

- Kyllähän se sätky oli, se pani hiljaiseksi. Taaskin porukan vanhimpana aloitin keskustelun ja sanoin: Ei tästä lähdetä niin kuin jänis haavalta.

- Me, jotka olimme aloittaneet savotan, meillä oli jo yli tuhat kappaletta tukkeja ja propseja vähän enemmän. Rahaa emme olleet vielä ottaneet yhtään. Meidän oli muutenkin käytävä ilmoittamassa siellä tilanteesta, kun siellä oli savotan pääporukka, yli 40 miestä.

- Läksimme kahden Igor Palviaisen kanssa rahanhakuun Sammallammilta. Santeri Jeskanen jäi nukkumaan meidän kortteerin savusaunalle, hänelle oli uni tarpeen. Sanoin pojille, että nukkukaa vaan rauhassa, ei se ryssän soldaatti tänne osaa tulla, vaikka haluja olisi. Me tulemme pois kun kerkeämme.

Johannes Vilokkinen kertoo kuinka heillä oli tuuria kun pakkanen oli jäädyttänyt järven jään. Yöllä liikkuvat miehet käyttivät järvenjäitä kulkureittinään. Turvakseen he ottivat kirveet ja pitkät riu´ut.

Sammanllammin kämpälle saapuessaan miehet huomasivat, että koko kämppä oli unessa, vain pieni öljylamppu antoi valoa. - Suuntasimme perille työnjohtajan huoneeseen, sielläkin nukuttiin sikeästi. Nykäisin summanmutikassa toista miestä, muistelee Johannes Vilokkinen.

- Hän sattui olemaan päätyönjohtaja. Hän heräsi ja kysyi mitä me tähän aikaan yöstä tulimme. Kun sattui vitsin paikka sanoin, että läksimme lopputilille.

- En vitsaillut enempää, vaan sanoin, että sota on syttynyt ja ryssät ovat hyökänneet Suomeen kaikkien tiesuuntien taholta. Varmuuden vuoksi sanoin, että meille Meläselkään oli annettu avakuoimiskäsky ja aamulla kello kuusi pitää meidän kylän olla tyhjänä niin ihmisistä kuin eläimistä.

OVI KIINNI JA EVAKKOON

Miehet esittivät luettelon tehdyistä töistä ja saivat palkkansa. Palkanmaksuun heräsivät kämpässä nukkuvat ja niin alkoi yleinen tilin maksu.

- Mehän emme jääneet sinne kun olimme saaneet rahamme. Läksimme paluumatkalle oikein mars, mars-tahtia. Tulimme Pörsämön lahteen ja keitimme lähtökahvit ja ruokakin jo maistui. Jätimme kaikki työkalut savusaunan sisälle.

- Painoimme ihanan kortteerimme oven kiinni ja kotimatka alkoi. Ensin Palokankaan kämpälle, josta Igorin veljet Hannes ja Ensio meitä odottivat hevosen kanssa. Heidän kaikki vehkeet jätimme myöskin kämpälle tukkien kasuurekeä myöten.

- Kello oli jo lähellä seitsemää kun olimme kylässä. Oli kulunut jo tunti ylimääräistä evakuointimääräajasta. Väki oli kuin pahassa unessa, monilta oli jo hävinnyt toimintakyky. Mitään muuta ei saanut ottaa ohjeiden mukaan kuin minkä päällään tarvitsi, selkäreppu tai kassi sai olla mukana ja niissä vaatetta omaa tai lasten tarpeita varten.
  

Johannes Vilokkinen: MUISTOJENI MELASELKÄ, tekijän luvalla merkitsi muistiin: Kauko Kangas