Tanssitarinoita
Johannes Vilokkinen muistelee
JÄRJESTIMME TANSSEJA YMPÄRISTÖN KYLISSÄ
- Melaselkään perustettiin toinen kauppa. Ryhdyin kuljettamaan kaupalle veneellä tavarat Karalista. En ottanut tästä työstä mitään palkkaa, vaan sovin, että voin kuljettaa tanssiväkeä kauppiaan veneellä, muistelee Johannes Vilokkinen.
- Vapaa-aikoina sunnuntaisin järjestimme kauppiaana toimivan Soini Pussisen kanssa tansseja Melaselässä, Nehvonniemessä, Ostronsaaressa ja joskus myös Mutalahdessa.
- Virallista lupaa niihin ei tarvittu, paitsi Melaselän praasniekkojen tanssiaisiin piti hakea nimismiehen lupa, jolloin kaksi poliisia oli järjestystä valvomassa.
PRAANIEKAN TANSSIJAISET
- Melaselän praasniekka pidettiin syyskuun 8. Päivänä. Praasniekkaa vietettiin Neitsyt Maarian syntymän muistoksi ja silloin oli aina pappeja Melaselässä.
Ensimmäisenä juhlapäivänä pidettiin jumalanpalvelus meidän Markkelan suvun omistamassa tsasounassa. Melaselän praasniekka oli koko vuoden suurtapahtuma, jolloin melkein koko järvialueen kylät kokoontuivat kahdeksi päiväksi juhlimaan ja vierailemaan sukulaisissa.
- Praasniekoilla vietettiin myös työnjuhlaa, koska parhaillaan oli viljojen korjuun leikkuun ja riihenpuinnin aika. Raskaiden töiden vastapainoksi tällainen juhla oli tarpeellinen.
Vaikka näissä juhlissa käytettiin tavallista enemmän alkoholia häiriöitä ei ollut. Poliisitkin katsoivat läpi sormien pieniä häiriköitä eikä heitä rangaistu. Pontikka- ja pirtukauppiaat osasivat hoitaa hommansa niin, etteivät joutuneet kiinni.
- Ale Karhapäällä oli viisirivinen haitari ja oppinut myös hyvin soittamaan. Hän oli vielä poikamies ja aina kun saimme järjestettyä pessodat hän oli valmis lähtemään mukaan soittajaksi.
- Ennen hänen tuloaan Meläselkään meillä oli kaksirivinen haitarinsoittaja, omasta kylästä kotoisin oleva Ale Solehmainen, jota Jaakon Aleksiksi kutsuttiin.
- Toinen musikantti oli mandoliininsoittaja Mikko Tahvanainen, jota kutsuttiin Tahvon Mikoksi. He olivat myös aina käytettävissä tanssipaikkojen huvitilaisuuksissa.
ITSENÄISTÄ ELÄMÄÄ
- Silloisella nuorisolla ei ollut muita tilaisuuksia vapaa-aikoina kuin käydä tansseissa ja saada niissä mielenvirkistystä ja tilaisuuksia tutustua toisen sukupolven kanssa lähemmin tulevaa elämänkaveria hakiessa. Hyvin monet löysivätkin tulevan puolisonsa näistä tilaisuuksista.
- Siihen aikaan ei ihan lapsenmielisinä harkittu naimisiin menoa muuten kuin erikoistapauksissa.
- Yleensä pojat kävivät ensin sotapalveluksen ennen kuin ryhtyivät ajattelemaan perheen perustamista. Minun ikäisteni nuoruus meni sodissa ja monilta meni myöskin henki siellä jossakin. Sehän on sodan kirous.
- Siitä huolimatta henkensä antanet ovat todella
niitä sankareita, joiden ansiosta isänmaamme itsenäisyys säilyi eikä maatamme
alistettu hirmuvallan alle.
Johannes Vilokkinen: MUISTOJENI MELASELKÄ,
tekijän luvalla merkitsi muistiin: Kauko Kangas
Tanssimuistoja
Johannes Vilokkinen muistelee
NUORTA YLIOPPILASTYTTÖÄ PUINTIIN OPETTAMASSA
Kauppias Härkönen oli kutsunut viljanleikkuuntalkoisiin ohrapellolleen kylän väkeä. Talkoisiin tulikin paljon nuoria ja vanhoja. Pelto oli saatu jo illan kuluessa leikatuksi ja lyhteet kuhilaille. Silloin alkoivat tanssit Härkösen välikammarissa.
- Minä olin jo nuoresta pojasta saakka tykännyt tanssista. Sitten kun ikää karttui enemmän jouduin aina nuorison keulamieheksi hommaamaan tanssipaikkoja ja kyselemään isänniltä lupaa järjestää tanssit, muistelee Melaselän tapoja Johannes Vilokkinen.
- Oli vuosi 1938 ja olin täyttänyt 20 vuotta. Melaselässä oli kaksi pelimannia Ale Solehmainen soitteli tanssikappaleita kaksirivisellään. Mikko Ikonen soitteli mandoliinia ja Ilomantsin Sonkanrannalta kotoisin oleva Ale Karhapää soitteli viisirivistä haitaria.
Melaselän tanssiväki keräsi rahaa hattuun ja tanssien jälkeen rahat annettiin talon naisväelle palkkioksi tanssipaikan siivoamisesta.
TANSSIKAVERI HALUSI RIIHELLE
- Sain jo leikkuupellolla puhekontaktin erään komean nuoren ylioppilastytön kanssa. Hän asui meidän naapurissa kesälomalla siskonsa perheen metsänvartija Tauno Snellmannin luona.
Hän oli pellolla suorissa pitkissä valkeissa housuissa ja näkyi kauaksi huomiota herättävän sutjakan hoikkana kaunottarena. Satuin olemaan lähellä sirpin kanssa leikkaamassa; huikkasin hänelle, että tuuhan tyttö sitomaan minun lyhteitäni. Niinpä ei mennyt kauan kun hän oli jo paikalla ja sanoi, että kyllä sitoisi mutta ei osaa.
- Sanoin, että kyllä minä opetan, olin kyllä innoissani opettamaan häntä, helsinkiläistä tyttöä. Hän sanoi, että tämä oli ensimmäinen kerta tehdä tällaista työtä.
Johannes Vilokkinen muistelee kuinka tyttö oppi aika nopeasti sitomisen taidon kun hän kädestä pitäen opetti. Kuusikonkin teko onnistui kun opetin. - Palkkioksi sain hänestä hyvän ja notkean tanssikaverin.
- Kun kello alkoi olla lähellä puoltayötä kerroin hänelle, että nyt minun on lähdettävä nukkumaan kun aamulla on aikainen herätys, pitää nousta riihenpuintiin. Vehnäahos vartoo minua.
Tyttö alkoi kysellä Johannes Vilokkiselta minkälaista on riihenpuinti. Johannes kertoi millaista riihellä ja tyttö oli innoissaan. Tytöstä se oli jännittävää ja hän toivoi pääsevänsä riihenpuintiin.
- Sanoin, että kyllä se on mahdollista, senkun tulet, niin opetan senkin työn.
SAATOLLE JA NUKKUMAAN
Talkootanssit loppuivat puolenyön tietämissä. - Kun meillä on sama alkumatka sopisiko, että mennään yhdessä. Tyttö oli suostuvainen minun esitykseeni.
- Kun olimme tulleet kotini kohdalle seisahduimme ja juttelimme talkootapahtumista. Sanoin tytölle, että olisin epäkohtelias, jos antaisin sinun mennä loppumatkan yksin. Kun hän ei kieltänyt, saattelin hänet yöpuulle Snellmannien saunakammarin ovelle saakka.
Johannes kiitti hyvästä seurasta, ihanasta talkookaverista ja varsinkin illan tansseista. Muistutin aikaisesta herätyksestä aamulla. Hän sanoin panevansa herätyskellon soimaan kello viideltä.
- Sellainen oli nuoruuteni yksi ihanampia tanssimuistojani.
OPPIVAINEN APULAINEN
Kello oli jo kuusi ja ajattelin ettei tanssi kaverini tulekaan riihelle. Katsoin riihen ovelta ja aloin epäillä, että kaveri oli nukahtanut rokuliin.
- Katsoin uudelleen ja näin, että joku lähti tulemaan riihipolkua, se oli ihan mamman näköinen. Arvelinkin, että mamma tuo viestiä siitä, ettei se sinun riihikaverisi tulekaan, muistelee Johannes Vilokkinen.
Vasta riihen ovella tunsin hänet. Mamma oli antanut oman vanhan kokopukunsa ja oman huivinsa, jotta riihipöly ei mene korviin.
Tyttö kertoi juoneensa kahvia ja syöneensä voileipiä. Sanoin, että se oli viisaasti tehty, sillä työ vaatii energiaa.
- Niin se sitten alkoi se yhteistyö. Olin puinut sen maan ensimmäisen vaiheen, lyhteet olivat vielä kääntämättä ja siteet leikkaamatta. Sanoin, että tämä kun on vehnäahos, se on tunnetusti voimaa vaativaa työtä tämä riusan pyörittäminen. Näytin miten käännetään lyhteet ja leikataan siteet. - Tee sinä näitä helpompia töitä niin siinä opit nopeasti.
Riusan pyörittäminen ja sen kielellä lyöminen vaati jo opittua voimaa. Annoin kyllä hänen kokeilla, mutta minusta se näytti sangen vaaralliselta kun riusan kieli hipaisi jo hänen kyynärpäätä. Mitään vakavaa ei sattunut, tuli vain pieni mustelma.
SAIMME AHOKSEN PUITUA
Oli kulunut jo melkein 12 tuntia ja olimme käyneet sisällä kaksi kertaa syömässä keiton kanssa. Saimme ahoksen puitua ja tuultokoneella ruumenet pois ja jyvät säkkiin.
Jyviä tulikin runsaasti, kuusi kuudenkymmenen kilon säkkiä. Silloin oli hyvä viljakesä.
- Olimme jo lähdössä sisälle kun tyttö sanoi, että hänen pitäisi käydä kauppias Härkösellä näyttämässä ja kertomassa Helville, Härkösten vanhimmalle tytölle, että hän on ollut Johanneksen kanssa riihenpuinnissa.
Tyttö epäili etteivät ne Härkösellä usko. Minä sanoin, että uskovat kun minä sinua käsittelen. Otin riihenuunista nokea ja hieroin hänen kasvojaan tummemmiksi mitä ne olivat olleet ahoksen puinnin jälkeen.
Menimme sisälle ja tyttö katsoi peiliin ja
hyväksyi meikkauksen. Sitten hän pukeutui pitkiin valkoisiin housuihin ja lähti
näyttämään itseään kauppias Härkösen väelle.
Tytöt, Helvi ja Siiri, olivat oikein yllättyneitä helsinkiläisestä riihenpuijasta.
- Hän tuli sieltä meille syömään ja sen
jälkeen saunomaan. Tapa oli sellainen, riihimiehille mamma lämmitti aina saunan jo
hyvissä ajoin.
Johannes Vilokkinen: MUISTOJENI MELASELKÄ, tekijän luvalla merkitsi muistiin: Kauko Kangas