Uitto

    
Korpiselän alueen puista suurin osa uitettiin keväisin sahoille. Uittoväyliä perkattiin ja puita uitettiin aina latvavesiltä saakka. Pienistäkin puroista saatiin hyviä uittoväyliä patoamalla.

Johannes Vilokkinen muistelee, osa 1

SAVOTOISTA JA UITOSTA SAATIIN SÄRVIN JA LEIPÄ

- Oli vuosi 1930 ja ensimmäinen uittoni. Kouluni loppui ihan kesäkuun alussa, jolloin olin täyttämäisilläni 12 vuotta 23. päivänä samaa kuuta. Maatöiden lisäksi olin kiinnostunut myöskin savotoista, vaikka toukotyöt olivat vielä kesken, muistelee Johannes Vilokkinen.

- Kysyin äidiltäni ja Vasili-sedältäni pääsisinkö niihin töihin. Silloin oli mahdollista päästä niinkin nuorena uittoon. Molemmilta kasvattajiltani sain myönteisen vastauksen.

- Sinä vuonna oli pitkä ja kylmä kevät. Jäät kestivät isoilla järvialueilla lähes puoliväliin kesäkuuta. Pääsin uittoon kotikyläni aikamiesten mukaan ja minun lisäkseni porukassa oli kaksi muutakin samanikäistä poikaa.

VAATTEET JA EVÄÄT REPPUUN

Eväät pakattiin selkäreppuun, jossa eväiden lisäksi oli pellavakankaasta kudottu ja vernissalla kyllästetty sadetakki, sekä alusvaatekerrasto ja villapaita.

- Äitimamma paistoi minulle mukaan aikamoisen lihakukon, josta riitti syötävää viikon päiviksi.

Tuohivakassa oli voita pari kiloa ja vähän kahvia, sokeria ja pullollinen maitoa. Äiti antoi Johannes Vilokkiselle sata markkaa rahaa, sillä hän tiesi, että pojat eivät päässeet heti töihin kun tulevat Alatolvajärven lauttojen purkupaikalle Honkavaaraan. - Sadalla markalla pärjäsi kylläisenä osapuilleen viikon.

- Honkavaaralla jouduimme varttumaan viikon päivät, ennen kuin jäät lähtivät Ala- sekä Ylä-Tolvajärvestä. Kuljetettavat lautat olivat siellä jo valmiina tyynissä ja sulissa lahdissa.

- Honkavaaran sulun niskasta oli noin kolme kilometriä Kalliokoskelle, jota me pojat kävimme katsomassa useita kertoja. Kalliokoski oli mahtavin koski Tolvajoen vesistössä. Sen suora putous oli yli kymmenen metriä.

MAMMAN RAHA KORTTIPELISSÄ

- Savotalle oli tullut noin viisikymmentä aikamiestä ja me pojat päälle. Me pojankossit seurasimme suurella mielenkiinnolla miesten ventti-ja pokkapelejä.

- Minä en ollut ikinä vielä nähnyt sellaista pelattavan, jotkut minun ikäiseni tunsivat jo nämä pelit. Jollakin pojalla oli jo omat kortit mukana ja näin meidän ikäluokastamme muodostui myös kortinpeluuporukoita.

- Aikuiset miehet pelasivat omissa porukoissaan rahapelejä ja nuoret pojat käyttivät tulitikkuja pelin maksuvälineinä. Näin peleissä oli toisenlainen maku kuin ilman maksua pelattaessa.

- Seurasin tarkasti poikien ja miesten pelejä. Minullakin oli jo halu osallistua peliin, ensin tulitikkupeliin ja kun tuntu, että olen jo tarpeeksi oppinut uskalsin mennä miesten kanssa rahapeliin, muistelee Johannes Vilokkinen.

- Sekös vasta kiinnosti kun miehet aluksi tarkoituksella antoivat minun voittaa. Minulla oli jo kukkarossa oman satasen lisäksi 50 markkaa, kun tuuri alkoi kääntyä. Hävisin ne voittorahat ja jouduin särkemään mamman antaman satasen, koska olin siitä jo 20 markkaa hävinnyt. Sitten alkoi omatunto kolkuttaa. Aloin tutkiskella itseäni enkä pariin päivään osallistunut peliin vaikka miehet kaikin keinoin houkuttelivat.

SUKULAISIA TYÖNJOHTAJINA

- Äitimamman lihakukko alkoi huolestuttavasti pienentyä. Ostin leivän ja maitoa lähitalosta, kun uiton alkamisesta ei ollut varmaa tietoa. Sitten alkoi tapahtua. Oli seitsemäs päivä kun tulimme Honkavaaralle. Ensin tulivat työnjohtajat, jotka olivat Korpiselässä asuvia.

- Enso-Gutzeitin palveluksessa olevia työnjohtajia, veljekset Jussi ja Pekka Vilokkinen. Heidän esi-isänsä oli samaa sukua Melaselän Vilokkisten kanssa ja asunut Haapovirran alapuolella Haapovaarassa.

Haapovaarasta he olivat muuttaneet Korpiselkään ja perustaneet sinne maatilan. Jussi Vilokkinen oli ollut varsinainen työnjohtaja isoilla talvisavotoilla ja pitkillä uitoilla. Pekka Vilokkinen oli toiminut apulaistyönjohtajana veljensä alaisena. Honkavaarasta alkavalla jokiuitolla oli paikallinen johto Pekka Vilokkisella. Uiton alkaessa miehiä ja poikia kirjattiin uittokirjoihin. Pekka Vilokkinen tuumi, että Teitä on ihan sopivasti ja me kaikki saimme työtä.

- Korpiselästä oli aikamiehiä ja poikia suuri määrä, toiseksi eniten Tolvajärveltä ja Kokkarista. Melaselästä oli miehiä kymmenkunta ja poikia kaksi, minun lisäksesi Santeri Jeskanen.

VEROTONTA RAHAA KÄTEEN

Riski ja ammattitaitoinen mies sai 2,40 markkaa tunnilta, seuraava miesten ryhmä 2,10 markkaa ja me pojat 1,60 markkaa.

- Siihen aikaan ei veroja peritty työntekijältä. Ja jos veroa olisi peritty ei käteen jäävällä olisi pysynyt hengissä, toteaa Johannes Vilokkinen.

Uittoon otettiin jokainen töihin pyrkivä, joka oli hyvä asia sillä mitään muuta tienestiä ei ollut tarjolla.

- Kun läksin uittoon sanoin äitimammalleni lähteväni tienaamaan rahoja kaupasta ostettavaan pukuun. Tienaamatta ne jäivät 1,60 markan tuntipalkalla, joka teki 16 markkaa päivässä.

- Voikilonkin hinta oli silloin 18 - 20 markkaa ja se riitti viikoksi. Sen ohella piti ostaa leipää, makkaraa ja juustoa sekä tietysti maitoa litra päivässä.

- Honkavaaran tammenniskassa kävi naisia piirakan ja munkkien kaupalla. Ne maksoivat markan kappale eikä niitä voinut olla ostamatta ja näin pukurahoja ei tullut, muistelee Johannes Vilokkinen.

- Kun tulin kotiin, mamma sanoi varanneensa minulle jo pukurahat, joten sekin asia toteutui.

Johannes Vilokkinen muistelee, että jos oli mieluista lähteä uittoon oli mahtavaa tulla kotiin. Serkkupojilleni Anterolle ja Yrjölle Johanneksella oli paljon kerrottavaa. - Pojat kuuntelivatkin suurella mielenkiinnolla nuoren tukkijätkän tarinoita.

Johannes Vilokkinen: IKIMUISTOINEN MELASELKÄ teoksen mukaan Vilokkisen luvalla muistiin merkitsi Kauko Kangas.
   

Johannes Vilokkinen muistelee, osa 2

JOKIUITOSSA KOSKET PITI RAKENTAA KUNTOON

- Jäin jatkamaan hommia keväällä kun työnjohtaja Erkki Louhelainen pyysi minua jäämään uiton loppuun Melaselkään saakka. Melaselän miehistä suurin osa otti lopputilin ja lähtivät kevään maatöihin. Minun ei tarvinnut lähteä, koska veljeni Vasili teki meillä kesällä ammatikseen vain maanviljelykseen liittyviä töitä, muistelee Johannes Vilokkinen.

Johannes pääsi vonkamieheksi Vääräkoskelle, jossa oli hyvä kahden miehen maja nukkumista varten.

- Vääräkoski oli todella nimensä väärti. Se oli noin 200 metriä pitkä ja mutkikas silloin kun vettä oli vähän. Saimme sen kokea Korpiselän Kokkarista kotoisen olevan Yrjö Oksmanin kanssa.

- Vääräkoski oli sellainen, että kevättulvien aikaan tukit uivat hyvin ja joutuvat nopeasti koskella alla olevaan pyörteeseen. Mutta kun vesi väheni väylällä olevat kivet tulevat näkyviin ja muodostivat helposti ruuhkia.

KIVENKOLOIHIN VEDETTIIN TUKKEJA

Jouduimme pahimpiin paikkoihin vetämään tukkeja kivenkoloihin vinoittain virranjuoksun mukaan. Se oli todella kovaa hommaa, jouduimme kiviltä käsin ja pohjassakin seisten lyömään tukkikeksit yhtä aikaa kiinni tukkiin.

Tukit vedettiin suomuun päällekkäin. Yksi tukkihaka ja yhden miehen voimat eivät riittäneet ottamaan virrasta puuta kiinni. - Teimme kolme- neljä päivää töitä ennen kuin saimme kosken sellaiseen kuntoon, että tukit eivät enää ruuhkautuneet ja uitto sujui. Meillä alkoikin sitten lokosat vonkamiehen olot.

Yhden vonkamiehen piti aina olla paikalla kaiken varalta. Jos sattui ruuhkia piti kosken yläpuolella oleva puomi vetää kiinni.

KELOPUOMI TEKI RUUHKAN

Uittajat olivat säästyneet ruuhkilta. Viimeinen lautta oli solutettu jokeen ja Vilokkisen ja Oksmanin tuuraajat olivat avanneet Vääräkosken niskapuomin ja antaneet tukkien uida eteenpäin.

Peränajajat olivat jo Vääräkosken niskassa ja puut kosken yläpuolella olivat vähissä. Suman joukossa oli muutamia pitkiä kelopuomeja, joista yksi oli kosken kapeimmalla kohdalla kääntynyt poikkipuolin. Siitä olisi muodostunut suurikin ruuhka, mutta onneksi puut loppuivat kosken yläpuolelta. Ruuhkasta tuli vain viiden metrin pituinen.

- Peränajajat olivat jo meidän koskella ja he vaativat, että ruuhka on purettava nopeasti. Kun kysyin kaveriltani olisiko hänellä mitään sitä vastaan, että minä menisin hakkaamaan kelotukin poikki. Ilmeistä näin, että hän hyväksyy ehdotukseni, oli se niin vaarallinen ruuhka.

TUKKI ISKI REITEENI

Läksin ruuhkalle ja jo mennessä tutkin paluutien. Kuuntelin tarkasti, kun olin saanut hakattua yli puolet kelon paksuudesta. Keksin laitoin pystyyn piikin varaan ruuhkan päälle.

- Kelo oli lähes pohjassa puiden painon alla. Hakkasin vielä jonkin aikaa, kun alkoi kuulua rusketta. Löin vielä muutamia kertoja. Nousin kiireesti ruuhkan päälle ja viskasin kirveen koskeen.

- Otin keksin tasapainoksi ja lähdin juoksemaan kohti rantaa. Ruuhka oli jo liikkeessä, kun kelo oli katkennut puiden ja veden painosta. Oli jännittävät paikat. Näytti siltä, että onnistun ja pääsen maihin.

- En huomannut sivusta, kun yksi kaksimetrinen propsi nousi pystyyn ja löi minua vasempaan reiteen. Ruuhka oli jo kovassa menossa alas. Jos se olisi iskenyt oikeaan reiteen, olisin lentänyt ruuhkan alle ja varma kuolema olisi ollut edessä. Vaan kun se löi vasempaan reiteen, lensin ruuhkan yläpuolelle, jossa ui enää muutamia puita pinnassa.

- Tartuin yhteen käsilläni kiinni ja sain heitettyä terveen oikean jalkani puun yli ja pääsin makaamaan mahallani tukinselässä pitäen käsillä kiinni ja laskemaan kosken alas.

- Pysyin tukkiin kiinni tarrautuneena, vaikka reidessä oli kova kipu. Tiesin, että kysymys on elämästä tahi kuolemasta, juuri siitä sain voimaa toimia oikein.

- Onni onnettomuudessa oli, että peränajajilla oli kaksi venettä mukana. Toinen niistä lähti minua seuraamaan kaksi miestä mukana. Kosken alla oli sellainen pyörre, jossa tukit pyörivät ympyrää. Tästä ympyrästä pelastusmiehet saivat minut kiinni ja vetivät veneeseen. Pyörteessä virran voima oli jo rauhallinen eikä pelastajilla ollut mitään vaaraa.

BESSODAT JESKASESSA

Uittotyön päätyttyä miehille maksettiin palkat. Johannes Vilokkinen muistelee, että hän tienasi tuona keväänä uitosta ja urakoista 6000 markkaa.

- Melaselän lauttapaikan lähellä oli suuri Jeskasten talo, jossa oli vain yksi iso tupa. Omistajat luovuttivat sitä mielellään aina tilaisuuden tulle nuorison ja vanhemman väen tanssipaikaksi. Naisille kerättiin kolehti siivouksen maksuksi. Se tuotti aika hyvin, koska savottalaiset olivat reiluja maksamaan sellaisesta huvista.

- Viinanhakuun ei tarvinnut lähteä Sortavalasta tai Joensuusta, sillä Melaselästä löytyi nopeasti pontikkaa.

- Vaikka jalkani oli vielä sen verran kipeä, että tanssimaan en pystynyt menin bessoda paikalle seuraamaan uittopäätösjuhlia. Tiesin, että koko Tolvajoen uiton päällystö ja kympit olivat paikalla, uittopäällikkö Mikko Kontturi ja apulaisuittopäällikkö Erkki Louhelainen mukaan lukien.

PARI REPULLISTA FIRMAN LASKUUN

Erkki Louhelainen tuli puheilleni ja antoi ymmärtää, että nythän sitä pitäisi saada ilolientä vähän enemmän ja tiedusteli voisinko ottaa tehtäväkseni sitä hankkia.

- Melaselässä oli kaksi ammattitaitoista pontikan keittäjää, jotka melkein kaikki kyläläiset tiesivät ja tunsivat. Nämä miehet tiesivät myös kevätuittojen lopettajaiset, jotka olivat muodostuneet jo perinteellisiksi.

- Nyt oli heidän markkinat ja luonnollisesti he olivat paikalla. Kun tunsin tehtailijat otin yhteyttä ja pyysin heidät ja Louhelaisen ulos nurkan taakse. Kaupat syntyivät hetkessä. Molemmilla oli repullinen pontikkaa, joista Louhelainen uittoyhdistyksen laskuun maksoi hinnan. Myyjät olivat tyytyväisiä tilipäiväänsä.

- Louhelainen sanoi lähettävänsä miehet pulloja hakemaan. Nämä piilottivat ne uusiin piilopaikkoihinsa, joista janoiset kävivät pulloja naukkailemassa.

- Kävin minäkin yhdessä Kontturin ja Louhelaisen kanssa vähän ottamassa.

- Kylän kaksi pelimannia Ale Solehmainen ja Mikko Ikonen soittelivat juhlissa tanssimusiikkia.

- Vaikka pontikkaa oli runsaasti ei häiriöitä silti ollut. Kaikille jäi hyvä maku ja mieli.

  
Johannes Vilokkinen: MUISTOJEN MELASELKÄ teoksen mukaan Vilokkisen luvalla muistiin merkitsi Kauko Kangas.