Viinan keitto

VIINAA KEITETTIIN JA OLUTTA JUOTIIN

Rahvas keitti viljasta yksinkertaisilla laitteista paloviinaa ja valmisti ohrasta olutta. Vielä 1600-luvulla tavan kansa joi olutta mieluummin kuin viina. Aluksi viinaa käytettiin lääkkeeksi ja siihen sotkettiin erilaisia yrttejä.

Viinan suosi kasvoi ja kun viinanpoltto oli vapaata aina vuoteen 1731 kasvoi viinankulutus. Tämänkin jälkeen säilyi taloilla oikeus polttaa viinaa kotitarpeiksi. Viinanmyyntiin piti olla lupa ja se myönnettiin majatalon pitäjille ja krouvareille.

Viinanmyynnin kiristäminen ja polton kieltäminen myyntiin käynnisti salakaupan. Kerrotaan, että Gertrud Maria Winter antoi talvella 1759 Petter Pennaselle 69 kuparitaaleria viinan ostoa varten. Pennanen osti rahoilla 42 kannua ( noin 120 litraa ) viinaa ja toimitti ne Nehvonniemeen. Winteriä ei kuitenkaan kuulunut viinan hakuun ja niin viinat "valuivat" maahan.

PRAASNIEKOISTA JUOMINGEIKSI

Luterilaisten kirkkomatkat tahtoivat mennä juopotteluksi 1700-luvulla. Viinaa myytiin kirkonaidan takana olevissa kapakoissa. Persoimmat eivät malttaneet odottaa kirkonmenojen päättymistä vaan menivät viinanostoon ja joivat itsensä humalaan. Niinpä rovasti Molander kirjoittikin; "useita kertoja on tapahtunut, että osa pitäjän miehistä on tullut väkijuomilla lastattuna pitäjänkokoukseen ja ovat silloin pitäneet kunnianaan vastustaa järjettömällä tavalla kaikkea, myös hyödyllisiä asioita".

Myös ortodoksit joivat suruttomasti viinaa ja useasti menivät praasniekat mielettömiksi juomingeiksi. Praasniekkaväki kiersi talo talolta hakien lisää viinaa juhlaansa. Ei olekaan ihme, että kuningas Kustaa III kielsi vuonna 1772 viinanpolton yksityisiltä. Kieltoa ei kuitenkaan saatu voimaan ennen kuin nimismiehet sinetöivät viinapannut. Sinetin rikkoja haastettiin käräjille sakotettaviksi. Myöhemmin pannujen tarkistus annettiin erityisille viinatarkastajille, jotka saivat palkakseen viinanpolton kieltoa rikkoneiden sakot.

VIINANPOLTOSTA VALTION MONOPOLI

Viinanpoltosta tuli valtion monopoli 1775, jolloin kaikki poltto kiellettiin ja viinanpoltto siirtyi valtion polttimoille. Valtio määräsi jokaisen pitäjään perustettavaksi ainakin yhden kapakan, jossa myytiin valtion viinaa. Ulkolainen viina ja viini takavarikoitiin, sillä valtio halusi kaikki viinatulot. Valtio hoiti viinanpolton ja -myynnin monopolina. Kieltoa kierrettiin polttamalla salaa viinaa ja salakuljettamalla juotavaa maan rajojen takaa.

Laki uhmanneita salapolttajia ja viinan myyjiä sakotettiin. Ja niinpä yksikin laittoman viinan myyjä sai peräti 200 hopeataalarin sakot. Kuningas Kustaa III joutui kuitenkin toteamaan, että viina on niin kallis asia, että sitä poltetaan salaa vaikka uhkana olisi linnatuomio. Kustaa III muuttikin lakia ja 1788 viinan kotipoltto oli jälleen vapaata.

Viinanpoltto-oikeus annettiin maanomistajille 1801 ja heiltä perittiin veroa. Veron joutui maksamaan vaikkei talo ollut polttanut viinaa lainkaan. Talollisille annettiin vuonna 1841 tehdyllä päätöksellä mahdollisuus välttyä verosta viidentoista vuoden ajaksi kun he luopuvat viinanpoltosta. Ne jotka luopuivat viinanpoltosta joutuivat tuomaan viinapannunsa nimismiehelle.

Vuonna 1841 oli Hattuvaarassa 4 viinapannua. Jaakonniemessä oli kaksi pannua ja Melaselässä yksi viinapannu. Ostronsaaressa oli peräti viisi viinapannua ja Nehvonniemessä poltettiin kahdella pannulla juotavaa.

1863 valtiopäivillä kiellettiin kotipoltto ja viinanpoltto siirtyi suurille polttimoille. Keisari vahvisti lain 1865.
  

Merkitsi muistiin: Kauko Kangas